Ralf Rangnick ylpeä EM-kisojen suursuosikin haastaneesta Itävallasta – ”He jättivät kaiken kentälle”
Ralf Rangnick uskoo Itävallan haastaneen Ranskan EM-kisojen avausottelussaan loppuun asti. Itävalta kärsi Les Bleus’ta vastaan niukan tappion 0-1-lukemin.
Ranskan voittomaalin syntyi ottelun avauspuoliskolla, kun Kylian Mbappén keskitys ohjautui Max Wöberin päästä omaan maaliin. Itävallan päävalmentaja Rangnick myönsi vastustajan paremmuuden, mutta piste pelistä oli otettavissa.
– Olemme tietysti pettyneitä. Emme päästäneet 100 minuutin aikana ainuttakaan Ranskan tekemää maalia. Se oli vain yksi epäonnekas oma maali. En syytä Maxia siitä, Rangnick kommentoi lehdistölle ottelun jälkeen.
– Keskikenttämme oli vahva. Ranska ei aiheuttanut mitään suurta vaaraa. Meillä oli kaksi loistopaikkaa, yksi niistä kaksi minuuttia ennen omaa maalia. Me tekisimme normaalisti maalin niistä paikoista. Sitten Konrad Laimerilla oli toinen paikka myöhemmin ottelussa sillä kimmokkeella. Uskon Didier Deschampsin olleen päätösvihellyksen jälkeen hyvin tyytyväinen. Se kertoo minun joukkueeni esityksestä. He jättivät kaiken kentälle.
– Emme pysty kuitenkaan puhua onnesta. Me hävisimme ja Ranskalla oli enemmän maalipaikkoja. He ansaitsivat voittaa, mutta me olimme mukana pelissä päätösvihellykseen saakka. Puhuin päätösvihellyksen jälkeen Dayot Upamecanon kanssa ja hän oli vain tyytyväinen, että se peli oli ohi. Se osoittaa meidän esityksemme laadukkuuden.
Itävalta kohtaa toisessa lohko-ottelussaan Puolan perjantaina. Rangnick lähtee kamppailuun luottavaisena hakemaan tärkeää kolmea pistettä.
Puola hävisi avausottelunsa sunnuntaina Hollannille 1-2-lukemin.
– Puola-ottelu on ratkaiseva. Häviävällä joukkueella ei tule olemaan hyviä mahdollisuuksia päästä lohkosta jatkoon. Tämä ottelu on kuin finaali ja näin me lähestymme sitä.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon