Skotlannin valmentaja tunnusti pettymyksen katastrofaalisesta EM-avauksesta – ”Se oli vain vahinkojen minimoimista”
Steve Clarke myöntää, ettei Skotlanti ollut EM-kisojen avauksessa parhaalla tasollaan. Clarken valmentama miehistö kärsi perjantai-illan ottelussa murskaavan 1-5-tappion isäntämaa Saksan käsissä.
Skotlanti päästi kaksi maalia jo avauskaksikymppisellä, kun Florian Wirtz ja Jamal Musiala aloittivat Saksan maalitalkoot. Ongelmat syvenivät puoliskon lopussa Ryan Porteuksen ulosajon myötä. Kai Havertz teki rikkeestä seuranneesta rangaistuspotkusta kisaisäntien kolmannen maalin.
– Peli karkasi nopeasti käsistä. Me päästimme kolme maalia pikaisesti ja se ulosajo teki illasta vaikean. Sen jälkeen se oli vain vahinkojen minimoimista. Pojat tekivät toisella puoliskolla kaikkensa pitääkseen maaliluvut siedettävinä. Meidän täytyy jatkaa tästä illasta nyt eteenpäin, Skotlannin päävalmentaja Clarke kommentoi pettyneenä Independentin mukaan.
– En olen koskaan epäillyt pelaajiani. Se oli vaikea ilta, mutta me emme pelanneet tasollamme. Saksa oli erinomainen, emmekä saaneet jalansijaa. Pelaajat olivat pettyneitä ja tunsivat pettäneensä meidät.
Skotlanti kohtaa alkulohkossaan vielä Sveitsin ja Unkarin.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista