Virgil van Dijkilta suorat sanat Hollannin peliesityksistä: ”Katson ensimmäisenä peiliin”
Hollanti koki tiistaina melkoisen pettymyksen hävittyään EM-kisojen lohkovaiheen viimeisellä kierroksella Itävallalle 2-3.
Tappion myötä Hollanti jäi lohkossa kolmanneksi. Hollanti kohtaa neljännesvälierissä Romanian. Ottelu pelataan ensi viikon tiistaina.
Hollannin kapteeni Virgil van Dijk kritisoi joukkueensa peliesitystä Itävalta-ottelussa ja muistutti, että olisi itsekin voinut pelata huomattavasti paremmin.
– Ymmärrän täysin saamamme kritiikin. En ole tyhmä. Tiedän voivani pelata paremmin. Minun olisi pitänyt olla parempi ja teen sen eteen töitä. En pelannut parasta otteluani Itävaltaa vastaan. Joukkueen peli ei toiminut, mutta katson ensimmäisenä peiliin. Olisin voinut antaa itsestäni paljon enemmän. Kenties oletimme olevamme todellisuutta parempia. Itävalta-ottelu oli todella huono. Puhuimme sen jälkeen monista asioista joukkueen kesken ja nyt meidän on näytettävä se kentällä.
Van Dijk tiedostaa, että joukkueen kisaurakka päättyy nopeasti, jos peliesitykset eivät parane.
– Jos jatkamme samalla tavalla, ei meillä ole enää mitään jakoa tässä turnauksessa. Peliesityksen pitää muuttua täysin. Muutoin putoamme kisoista ja mietimme, mitä olisimme voineet tehdä paremmin.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja