Espanja lähetti Toni Kroosin eläkkeelle – vastustaja selviää illan huippupelissä

Espanja eteni perjantaina miesten EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon kaatamalla Saksan puolivälierässä 2-1.
Ensimmäinen vaihto tehtiin jo kahdeksannella minuutilla, kun Espanjan Pedri joutui jättämään kentän loukkaantuneena. Hänen tilalleen tuli Dani Olmo.
Molemmat joukkueet saivat avausjaksolla luotua tasaisesti hyökkäyksiä, mutta kumpikaan ei päästänyt vastustajaa helposti hyville tekopaikoille.
Tauolle mentäessä Espanjalle oli kirjattu kahdeksan maalintekoyritystä ja Saksalle kolme. Maaliodottamaa Saksa loi enemmän (0.31-0.19).
Toista jaksoa oli takana reilut viisi minuuttia, kun Espanja siirtyi johtoon. Lamine Yamal tarjoili pallon Olmolle, joka syöksyi rangaistusalueelle ja laukoi suoraan syötöstä alakulmaan.
Varsinainen peliaika veteli jo viimeisiään, kun Saksa tuli tasoihin. Joshua Kimmich pudotti Maximilian Mittelstädtin keskityksen takaviistoon ja Florian Wirtz pyssytti pallon verkkoon maalin edustalta.
Jatkoajan toisella puolikkaalla Saksa vaati itselleen rangaistuspotkua, kun Jamal Musialan veto pysähtyi Marc Cucurellan käteen. Tuomaristo ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa pilkun aineksia.
Näytti jo siltä, että voittaja pitäisi selvittää rangaistuspotkukilpailulla, mutta Espanja iski voittomaalin 119. minuutilla. Olmon keskitys tavoitti Mikel Merinon, joka puski pallon vastustamattomasti sisään.
Espanjan Dani Carvajal sai vielä pelin lopussa punaisen kortin, kun hän kaatoi Musialan ja otti siten toisen varoituksensa.
Tulos merkitsi myös sitä, että Saksan keskikenttäpelaajan, Real Madridin legendan Toni Kroosin ura päättyi perjantaihin.
Espanja kohtaa välierässä joko Portugalin tai Ranskan, jotka ottavat mittaa toisistaan vielä perjantaina kello 22 alkavassa ottelussa.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AS Roma jättiveloissa – taloussääntöpaineet kasvavat
- Son Heung-min osui vain 52 sekunnin pelin jälkeen – silti vasta uran toiseksi nopein maali
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä

- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä