Akseli Puukko siirtyy FC Lahdesta Italiaan
Akseli Puukko siirtyy Italian kentille.
FC Lahti tiedotti perjantaina myyneensä Puukon Bolognaan. Bolognan tiedotteen mukaan Puukko, 18, siirtyy seuran Primavera-joukkueeseen.
Viime viikolla täysi-ikäistynyt oikea laitapuolustaja kuului tällä kaudella FC Lahden runkopelaajiin. Wingbackinakin pelannut Puukko nimettiin kymmenen kertaa joukkueen avauskokoonpanoon ja sai suuria minuutteja varsinkin alkukaudella. Puukko ehti pelata 31 ottelua Veikkausliigassa.
– Lahti on ollut minulle koko elämä ja koti. Tutut kentät ja jalkapallon kautta tulleet ystävät ovat olleet täällä. Lahdessa on ollut aina hyvä meininki ja jään kaipaamaan Lahtea kaikkinensa. Tämä on kuitenkin steppi eteenpäin ja koen, että nyt on oikea hetki ottaa se. Minua tietysti vähän jännittää, mutta samalla olen innoissani. Olen vähän opetellut italiaa ja se tuntuu ihan opittavissa olevalta kieleltä, Puukko sanoi FC Lahden tiedotteessa.
Bolognan Primavera-joukkueen kausi potkaistiin hiljattain käyntiin. Kahdesta ottelusta tuloksena on voitto ja tasapeli.
Viime vuosina muun muassa Kalle Wallius, Kasper Paananen ja Niklas Pyyhtiä ovat pelanneet Bolognan Primavera-joukkueessa. Pyyhtiä kuuluu seuran edustusjoukkueeseen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi

- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa