Ranskan suurseura talousvaikeuksissa – asetti kaikki pelaajat myyntiin
Ranskan suurseuroihin lukeutuva Lyon on ollut jo pitkään tuuliajoilla.
Lyon on edellisen kerran sijoittunut Ranskan pääsarjan kärkikolmikkoon keväällä 2019. Sittemmin Lyon on ollut tutumpi näky ylemmässä keskikastissa.
Viime kausi oli todellinen rimanalitus, kun Lyon taisteli läpi syyskauden putoamista vastaan, vaikka onnistuikin nousemaan lopulta kuudenneksi.
Kuluva kausi lähti käyntiin nöyryyttävällä tavalla, kun Glen Kamaran Rennes murskasi Lyonin 3-0.
Heikot urheilulliset tulokset ovat omalta osaltaan ajaneet seuran taloudelliseen ahdinkoon. Ranskalaismedian mukaan Lyonin on saatava sata miljoonaa euroa kasaan ennen kesän siirtoikkunan päättymistä tai seura joutuu hyvin merkittäviin taloudellisiin ongelmiin.
L’Équipen saamien tietojen mukaan Lyonin seurajohto on asettanut uusia pelaajia lukuun ottamatta kaikki edustusjoukkueen pelaajat myyntiin.
Kesän siirtoikkuna ei ole sujunut odotusten mukaisesti, eikä Lyon ole saanut juurikaan pelaajiaan myydyksi. Lyon on ajautunut epätoivoiseen tilanteeseen ja on valmis myymään luottopelaajia saadessaan heistä edes jonkinlaisia tarjouksia.
Lyonin kausi jatkuu lauantaina, kun se isännöi AS Monacoa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”

- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa