Huuhkajien lokakuun vastustaja hävisi taas: ”Olemme täysin kyllästyneitä tähän”
Huuhkajien syyskuun maaottelut menivät penkin alle.
Urakka Nations Leaguessa lähti käyntiin kahdella tappiolla. Kreikka voitti Suomen 3-0 ja tiistai-iltana Huuhkajat taipui Englannille 0-2.
Jos Suomen syyskuun tulokset ja peliesitykset jättivät paljon parantamisen varaa, voi samaa sanoa lokakuussa vastaan asettuvasta Irlannista. Irlanti pelasi maajoukkuetauolla kotona Englantia ja Kreikkaa vastaan. Tuloksena kummastakin ottelusta 0-2-tappiot.
Tiistaisessa Kreikka-ottelussa Irlannin kapteenina toiminut Brentford-toppari Nathan Collins on kyllästynyt jatkuviin tappioihin. Tänä vuonna kuudesta ottelusta tuloksena on voitto, tasapeli ja neljä tappiota.
– Olemme todella turhautuneita. Pelaajat ovat pettyneitä. Tiedämme sen itsekin. Olemme tulleet jo liian monta kertaa hävityn pelin jälkeen pukukoppiin. Olemme täysin kyllästyneitä tähän. Meidän on astuttava esiin ja pelattava paremmin. Olemme vaihtaneet valmentajaa ja pelillisiä asioita. Pelasimme parhaan ottelumme pitkään aikaan ja silti hävisimme. Jonkun on muututtava, Collins totesi RTÉ Sportsille.
Huuhkajat isännöi Irlantia Helsingissä 10.10.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Englanti ENG | 6 | 5 | 0 | 1 | 16-3 | 15 |
| 2 | Kreikka GRE | 6 | 5 | 0 | 1 | 11-4 | 15 |
| 3 | Irlanti IRL | 6 | 2 | 0 | 4 | 3-12 | 6 |
| 4 | Suomi FIN | 6 | 0 | 0 | 6 | 2-13 | 0 |
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sky: Oliver Antmanin valmentaja saattaa vaihtua
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta