Arttu Hoskonen paljasti, millaista on puolustaa Harry Kanea vastaan
HELSINKI. Arttu Hoskosella oli kaksijakoinen ilta Englantia vastaan, kun Huuhkajat hävisi Nations Leaguessa maalein 1-3.
– Mielestäni oli positiivisempi esitys kuin vieraissa Wembleyllä. Saatiin pidettyä palloa ja luotua tilanteita, Hoskonen sanoi lehdistölle pelin jälkeen.
– Prässi toimi ajoittain hyvin, eikä jouduttu puolustamaan niin matalalta niin pitkiä aikoja kuin Englantia vastaan vieraissa. Muutenkin mielestäni positiivisempi peli-ilme ja ihan ok esitys.
– Meillä oli tarkoituksena olla aktiivisempia ja prässätä ylempää, missä me onnistuimme ihan hyvin. Saatiin luotua jotain tilanteita.
Hoskonen iski kulmapotkusta uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin ja vieläpä Englannin verkkoon. Toisaalta se oli vain 1-3-kavennus lopussa, joten aihetta juhlaan ei juuri ollut.
– Harjoiteltu kuvio. Juostaan etutolpalle, ja Leksalta [Leo Walta] erinomainen pallo siihen.
– Ei siinä nyt kauheasti mieti, kun on 3-0 taululla ja tekee 3-1:een. Ei ollut mikään tasoitus- tai johtomaali. Ei siinä kauheasti mieti fiilistä siinä kohtaa.
Hoskonen kertoi myös, millaista on topparina pelata Harry Kanea vastaan. Kane kun on koko jalkapallohistoriankin mittakaavassa poikkeuksellisen kova maalintekijä.
– Pitää olla koko ajan sataprosenttinen fokus. Koko ajan pitää keskittyä ja katsoa, missä vastustaja on. Pitää olla hereillä koko ajan tai he rankaisevat. Siinä on ehkä se ero normaalin hyökkääjän ja tuollaisen maailman parhaimman välillä.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Englanti ENG | 6 | 5 | 0 | 1 | 16-3 | 15 |
| 2 | Kreikka GRE | 6 | 5 | 0 | 1 | 11-4 | 15 |
| 3 | Irlanti IRL | 6 | 2 | 0 | 4 | 3-12 | 6 |
| 4 | Suomi FIN | 6 | 0 | 0 | 6 | 2-13 | 0 |
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi