Veikkausliigassa pelottava hetki – pelaaja tuupertui maihin
Lauantain EIF:n ja AC Oulun välisessä Veikkausliigan kohtaamisessa koettiin pelottava hetki Tammisaaressa. Ottelu keskeytettiin avauspuoliskolla vartiksi, kun Oulun pelaaja Musa Jatta tuupertui kentän laidalla.
Jatta, 19, oli saanut pallontavoittelutilanteessa osuman päähänsä ottelun avausminuutilla. Gambialaistopparia hoidettiin ensin kentällä ennen vaihtoa.
Jatta tuupertui maihin myöhemmin vaihtopenkillä noin 10. minuutin kohdalla. Erotuomari Joni Hyytiä keskeytti ottelun vasta kymmenen minuuttia tilanteen jälkeen.
Tämän jälkeen ambulanssi ajoi kentän läpi, mihin Jatta siirrettiin. AC Oulun hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo antoi päivityksen pelaajan tilasta X-tilillään.
– Ottelussa yhteentörmäyksessä kovan iskun saanut Musa Jatta vietiin tapahtuman jälkeen tutkimuksiin. Tämän hetkisten tietojen mukaan näyttää siltä, että kovasta tärskystä huolimatta mitään vakavaa ei olisi tapahtunut. Tilannetta seurataan kuitenkin yön yli, Kaismo kirjoitti.
EIF ja AC Oulu tasasivat lauantaina pisteet 1-1-lukemin. Tuloksen seurauksena EIF putoaa ensi kaudeksi Ykkösliigaan.
Oulu puolestaan varmisti oman sarjapaikkansa kaudelle 2025.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan