Arturo Vidal hirvittävien syytösten kohteena – poliisi kutsui kuultavaksi
Arturo Vidal on joutunut vakavien syytösten kohteeksi kotimaassaan Chilessä. Keskikenttäpelaajaa ja hänen seuratovereitaan Colo-Colosta tutkitaan uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan epäiltynä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Espanjalaislehti Marca uutisoi naisen syyttäneen Vidalin, 37, seurueineen huumanneen hänet ja suorittaneen tämän jälkeen seksuaalirikokseksi tulkittavan teon. Jalkapallotähden väitetty rikos tapahtui Chilen paikallismedian mukaan varhain maanantaiaamuna yökerhossa Santiagossa. Ryhmä Colo-Colon pelaajia juhli yökerhossa kahden seuran jäsenen syntymäpäiviä.
Syyttäjäviraston mukaan pidätyksiä tapauksesta ei olla toistaiseksi tehty. Vidalin epäiltyjen joukkuetovereiden henkilöllisyydet eivät ole julkisesti tiedossa.
Vidal oli Marcan mukaan ainoa pelaajista, joka kutsuttiin tapauksesta poliisin kuultavaksi. Hänet vapautettiin myöhemmin.
Poliisipäällikkö Gerardo Aravena vahvisti paikallismedialle, että seksuaalirikoksesta epäilyt ovat ryhmä urheilijoita. Vidal kutsuttiin poliisiasemalle tunnistautumaan.
Vidalin edustama Colo-Colo on yhden voiton päässä Chilen mestaruuden varmistamisesta. Keskikenttäpelaaja muistetaan Euroopan kentiltä muun muassa Barcelonan, Bayern Münchenin, Juventuksen ja Internazionalen kaltaisista suurseuroista.
Vidal pelasi Chilen maajoukkueessa 142 ottelua ja teki 34 maalia. Hän voitti Copa Américan kahdesti vuosina 2015-2016.
Vidal on voittanut myös urallaan viisi Serie A:n mestaruutta, kolmesti Bundesliigan ja kerran La Ligan.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen