Helmarit joutuu pelaamaan Valko-Venäjää vastaan – ”Tuntuu käsittämättömältä”
Helmarit sai torstaina Kansojen liigan lohkoarvonnassa ikäviä uutisia, kun yhdeksi sen vastustajaksi arvottiin Valko-Venäjä.
Suomi oli arvonnoissa B-liigan ykköskorissa ja sai Valko-Venäjän lisäksi vastaansa Serbian sekä Unkarin.
FIFA ja UEFA ovat sulkeneet Venäjän ulos kansainvälisestä jalkapalloilusta Ukrainan sodan takia, mutta Valko-Venäjä on saanut jatkaa kilpailemista.
Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande otti tiedotteessa jyrkästi kantaa Valko-Venäjän osallistumiseen.
– Se, että UEFA sallii Valko-Venäjän osallistumisen kilpailuun, tuntuu Suomen joukkueen ja Palloliiton näkökulmasta käsittämättömältä.
– UEFA on asettanut meidän äärimmäisen hankalaan tilanteeseen pakottamalla meidän pelaamaan Valko-Venäjää vastaan. Maajoukkueitamme ja liittoa sanktioidaan, jos emme pelaa. Kompromissi on, että pelaamme neutraalilla maaperällä.
Helmarit ei tule pelaamaan Valko-Venäjää vastaan Suomessa tai Valko-Venäjällä.
– Tuntuu huonolta, että jouduimme tällaiseen tilanteeseen, jossa Valko-Venäjä on lohkossamme. Mielen vetää synkeäksi myös, että pääsemme esiintymään vain kaksi kertaa meille tosi arvokkaan kotiyleisön edessä, kommentoi päävalmentaja Marko Saloranta.
Helmikuussa käynnistyvän Kansojen liigan tulokset määrittelevät, missä liigassa joukkueet pelaavat tulevissa MM-karsinnoissa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sky: Oliver Antmanin valmentaja saattaa vaihtua
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
