Hengestään taistellut Sergio Rico palasi pelikentille: ”Jos minulla ei olisi ollut jalkapalloa, olisin luovuttanut aiemmin”
Sergio Rico vietti kesän 2023 sairaalassa.
Espanjalaisvahti sai hevosen potkun päähänsä touko-kesäkuun vaihteessa kotikonnuillaan Andalusiassa. Rico oli yli kolmen viikon ajan koomassa. Maalivahti vietti lopulta noin kolme kuukautta sairaalassa ja pääsi kotiin syksyllä 2023.
Rico taisteli hengestään viikkokausia, eikä odotetusti pelannut viime kaudella otteluakaan. Ricon sopimus PSG:n kanssa päättyi kesällä ja hän siirtyi vapaana agenttina Qatarin pääsarjassa pelaavaan Al-Gharafaan.
AS haastatteli Ricoa, joka kertoi, miten selvisi pitkästä taistelustaan.
– Olen tehnyt päivittäin töitä sen jälkeen, kun lääkärit antoivat minulle peliluvan. Siksi koen parantuneeni nopeasti. Keskityin valmistautumaan hyvin ollakseni valmis, kun saan mahdollisuuden. Minun oli päästävä haluamalleni tasolle.
– Olen kiitollinen jalkapalloa kohtaan. Sen avulla olen taistellut vaikeimmilla hetkillä. Jos minulla ei olisi ollut jalkapalloa, olisin luovuttanut aiemmin. Tai kroppani ei olisi enää toiminut. En olisi ollut yhtä valmistautunut saamaan tuollaisen iskun.
AS tiedusteli, nostiko vakava loukkaantuminen Ricon pelihaluja.
– Entistä enemmän. Olen ollut niin monta vuotta ammattilaisena ja suuren paineen alla, että alat suunnittelemaan asioita, kuten perheen perustamista. Huomasin tämän tauon aikana, että ilman jalkapalloa elämäni ei ole samanlaista. Ymmärsin, että todella pidän jalkapallosta ja elän tätä varten.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen