HJK värväsi puolustajalupauksen – kesähankinta ei jatka seurassa
HJK vahvistuu KPV:n puolustajalupauksella Arop Ringillä. 18-vuotias toppari allekirjoittaa 2+1-vuotisen sopimuksen.
HJK: ilmoittaa tiedotteessaan maksavansa Ringistä pienen siirtokorvauksen.
Ring nousi kokkolalaisen KPV:n edustusjoukkueeseen vuoden 2024 alussa. Puolustaja pelasi tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 34 ottelussa.
190-senttinen Ring pelasi aiemmin myös keskikentän pohjalla, mutta viimeiset kaksi kautta ovat kuluneet topparin roolissa.
– Olen aika rauhallinen ja erittäin voitontahtoinen puolustaja. Osaan lukea peliä todella hyvin, Ring kuvaili itseään pelaajana HJK:n tiedotteessa.
Ring kertoo HJK:n tiedotteessa tavoittelevansa läpimurtoa HJK:n edustusjoukkueessa.
– Se tulee tapahtumaan jo talvella, jos vaan saan Liigacupissa mahdollisuuden näyttää, uusi vahvistus ilmoitti.
Alessandro Albanese poistuu
HJK ilmoitti maanantaina myös, ettei Alessandro Albanese tule jatkamaan ensi kaudelle seurassa. Heinäkuun alussa saapuneen laitahyökkääjän sopimus kattoi loppuvuoden ja sisälsi option jatkosopimuksesta.
Albanese edusti HJK:ta kymmenessä ottelussa ja tilastoi yhden maalisyötön. Pienelle vastuulle jäänyt belgialainen pelasi viimeksi syyskuun lopussa.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät

