Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
Paul Pogban, 31, veli on todettu syylliseksi ranskalaistähden kiristysyritykseen, kertoo Athletic.
Mathias Pogba, 34, oli yksi kuudesta miehestä, jotka joutuivat Pariisissa oikeuteen sen jälkeen, kun Paul Pogba kertoi olleensa 13 miljoonan euron kiristysyrityksen kohteena.
Vuoden 2018 MM-voittaja kertoi poliisille, että kaksi lapsuudenystävää ja kaksi tuttavaa olivat ajaneet hänet kotikaupunkinsa lähellä sijaitsevalle kiinteistölle, jossa kaksi aseistautunutta miestä piti häntä hallussaan ja vaati häntä maksamaan 13 miljoonaa euroa vastineeksi hänen uransa aikana tarjotuista suojelupalveluista.
Hän kertoi tutkijoille, että ryhmä oli kiristänyt häntä uhkaamalla väittää, että hän oli maksanut ”noitatohtorille” Kylian Mbappén ja muiden Ranskan maajoukkueen pelaajien kiroamisesta. Pogba kiisti syytöksen, ja Mbappé sanoi myöhemmin uskovansa joukkuetoveriaan.
Tutkinnan aikana Pogba kertoi maksaneensa ryhmälle – mukaan lukien veljelleen – 100 000 euroa.
Mathias sai kolmen vuoden vankeustuomion, josta kaksi ehdollista, ja 20 000 euron sakon, kun hänet todettiin syylliseksi kiristysyritykseen ja rikollisjärjestörikoksiin. Hän kärsii loppuosan tuomiostaan kotiarestissa.
Viisi muuta syytettyä todettiin syyllisiksi kiristys- ja rikollisjärjestösyytteisiin, ja heille määrättiin vankeusrangaistukset, jotka vaihtelivat kolmesta kahdeksaan vuoteen. Kaikki kuusi miestä kiistivät kaikki rikokset ja väittivät olevansa toisen kiristysryhmän uhreja.
Paul Pogballe tuomittiin noin 250 000 euron vahingonkorvaukset, jotka tuomittujen miesten on maksettava. Hän ei ollut oikeudessa kuulemassa tuomiota.
Ammattilaisurallaan Pogba on edustanut kahteen kerta sekä Manchester Unitedia että Juventusta, joka purki hänen sopimuksensa hiljattain. Hän sai syksyllä 2023 dopingrikkomuksesta neljän vuoden pelikiellon, joka lievennettiin viime lokakuussa 18 kuukauden pannaksi. Hän saa jatkaa joukkueharjoittelua ensi tammikuussa ja pelaamista maaliskuussa. Tällä hetkellä Pogba on kuitenkin ilman seuraa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa

