Ranskalaisseura ei usko pystyvänsä kilpailemaan Paul Pogbasta: ”Meillä ei ole siihen mahdollisuutta”
Paul Pogba saa palata pian pelikentille.
Pogban doping-pelikielto päättyy maaliskuussa. Pogba saa palata joukkueharjoituksiin vuodenvaihteessa ja paluu pelikentille on edessä muutamaa kuukautta myöhemmin.
Pogba, 31, on parhaillaan vapaana agenttina.
Pogba ja Juventus purkivat sopimuksensa viime viikolla. Ranskalaistähti olisi halunnut jäädä Juventukseen, mutta Juventus ei nähnyt käyttöä kallispalkkaiselle Pogballe ja purki hänen sopimuksensa.
Ranskalaismedian mukaan Pogban uskotaan harkitsevan siirtoa kotimaahansa. Muun muassa Marseillen on kerrottu olevan kiinnostunut Pogbasta.
Nicen urheilujohtaja Florian Maurice uskoo, ettei seuralla ole mahdollisuuksia tehdä Pogban kanssa sopimusta. Mauricen mukaan useat seurat kilpailevat Pogban hankinnasta.
– Hankimmeko Pogban? Totta puhuen en usko, että meillä on siihen mahdollisuutta. Emme pysty tuomaan Pogbaa Niceen. Uskon, että monet seurat tarkkailevat hänen tilannettaan. Pogba ei ole pelannut pitkään aikaan, mutta siitä huolimatta kilpailu hänestä tulee olemaan todella suurta, Maurice totesi ranskalaislehdistölle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin

- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon