Joel Pohjanpalo jättämässä Venezian – kannattajat osoittavat mieltä seurajohdolle: ”Näpit irti hänestä”
Joel Pohjanpalon odotetaan siirtyvän pian Veneziasta sarjatasoa alemmas Palermon riveihin.
Muun muassa tunnettu siirtotoimittaja Matteo Moretto paljasti seurojen välisten neuvottelujen olevan loppusuoralla.
TuttoMercatoWebin saamien tietojen mukaan Palermo tarjoaa Pohjanpalolle kesään 2029 ulottuvaa sopimusta. Lisäksi Pohjanpalo saisi palkankorotuksen siirtyessään Palermoon.
Pohjanpalon, 30, nykyisessä Venezia-sopimuksessa on kuuden miljoonan euron ulosostopykälä. Palermon odotetaan maksavan Pohjanpalosta noin neljä miljoonaa euroa.
Pohjanpalo on viimeistellyt kuluvalla kaudella kuusi maalia Serie A:ssa, jos mukaan ei lasketa Como-ottelussa syntynyttä maalia. Pallo kimposi Pohjanpalon jalasta Comon verkkoon, mutta osumaa ei lopulta merkattu Pohjanpalolle.
Venezian kannattajat eivät halua luopua Pohjanpalosta. Venezian harjoituskeskuksen edustalle ilmestyi tiistai-iltana useita lakanoita, joissa kannattajat ohjeistivat suorasanaisesti seurajohtoa olemaan myymättä joukkueen kapteenia.
– Näpit irti Pohjanpalosta, yhdessä lakanassa luki.
– Pohjanpaloon ei kosketa.
– Arvoton seura, Niederauer (Venezian omistaja) häivy täältä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan

