Ykkösen joukkueelle kova vahvistus – yli 120 Eredivisie-ottelun konkari siirtyy pelaajavalmentajaksi
Kevin Jansen pelaa ensi kaudella Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä.
FC Inter tiedotti Jansenin siirtyvän seuran reservijoukkueen riveihin. Jansen toimii reservijoukkueen pelaajavalmentajana. Jussi-Pekka Savolainen työskentelee reservijoukkueen päävalmentajana.
Jansen, 32, pelasi viime kauden FC Interin edustusjoukkueessa, mutta kausi meni penkin alle vakavan loukkaantumisen vuoksi. Keskikenttäpelaaja loukkaantui huhtikuussa ja palasi pelikentille vasta syyskuun lopussa. Jansen pelasi Inter-luotsi Vesa Vasaran alaisuudessa FC Hongassa vuodet 2022-23.
Hollantilaispelaaja on pelannut urallaan 124 ottelua Eredivisiessä. Jansen urakoi yli sadan ottelun verran ADO Den Haagin keskikentällä.
Nyt katse on käännetty kohti valmentamista. Interin tiedotteen mukaan Jansen osallistuu Palloliiton järjestämään UEFA C+B Huippupelaajat -valmentajakoulutukseen.
– Kevin on erittäin motivoitunut kehittymään uudessa roolissaan pelaajavalmentajana. Hänen halunsa auttaa seuraa kehittymään ja tukea nuorten pelaajien kehitystä oli keskeinen tekijä sopimuksen syntymisessä. Kevinillä on valtava intohimo jalkapalloon, ja hän haluaa jakaa osaamistaan niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Hänen roolinsa valmennustiimissä tulee olemaan tärkeä yksilöiden kasvun tukemisessa, FC Interin urheilujohtaja Kalle Parviainen totesi seuran tiedotteessa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”