Juventus kärsi nöyryyttävän tappion – valmentaja suuttui pelaajilleen: ”Tämä on häpeällistä”
Juventuksen surkea kausi sai jatkoa keskiviikkoiltana, kun se putosi Coppa Italiasta hävittyään kotikentällään yksiosaisessa puolivälieräottelussa Empolille.
Useita Primavera-joukkueensa pelaajia peluuttanut Empoli pudotti Juventuksen lopulta rangaistuspotkukilpailussa.
Juventus putosi viime viikolla Mestarien liigasta ensimmäisellä pudotuspelikierroksella hävittyään PSV:lle yhteismaalein 3-4.
Juventuksen päävalmentaja Thiago Motta kritisoi etenkin pelaajiensa asennetta. Mottan mukaan joukkue kärsii merkittävistä asenneongelmista.
– Tämä on häpeällistä. Tunnen häpeää siitä, mitä näimme ensimmäisellä jaksolla. Toivon pelaajieni tuntevan samoin. Asenne oli häpeällisellä tasolla. Kenties epäonnistuin siinä, etten saanut pelaajiani ymmärtämään sitä, miten tärkeästä ottelusta oli kyse. Teimme virheen ja siksi emme ole välierissä. Putosimme ansaitusti.
Mottan mielestä joukkueessa on pelaajia, jotka odottavat asioiden tapahtuvan itsestään.
– Emme antaneet mitään kentällä. Teimme virheen juuri sillä osa-alueella, missä sitä ei ole tehtävä, eli asenteessa. Minun on pyydettävä anteeksi kannattajiltamme, koska nyt olemme pohjalla. Sinun on ansaittava asioita, eikä vain odotettava niitä, ja silti jotkut täällä vain odottavat, vaikkeivät tee sen eteen mitään.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken