Serie A vaatii jalkapalloon isoa VAR-uudistusta
Serie A aikoo painostaa jalkapallon sääntöjä hallinnoivaa IFAB:ia tekemään kaksi merkittävää muutosta VAR-protokollaan.
Viikonlopun kierros Serie A:ssa herätti jälleen kiistaa erotuomaritoiminnasta, erityisesti tilanteista, joissa VAR ei saanut puuttua selvään virheeseen. Esimerkiksi AC Milanin Fikayo Tomori ajettiin ulos toisella varoituksella, vaikka vastustaja oli tilanteessa paitsiossa. Lisäksi Internazionale sai maalin kulmapotkusta, vaikka pallo oli ylittänyt rajan selvästi ennen kulman antamista.
Tällä hetkellä VAR ei voi puuttua toiseen keltaiseen korttiin eikä tarkistaa, että kuuluiko kulmapotku todella antaa. Corriere dello Sportin mukaan Serie A haluaa muuttaa nämä säännöt ja aikoo nostaa asian esille IFAB:n seuraavassa kokouksessa 1. maaliskuuta Zürichissä.
Vaikka muutos hyväksyttäisiin, se voitaisiin ottaa käyttöön vasta kaudella 2026–27. IFAB on aiemmin linjannut, että VAR:n rajoituksia on pidettävä yllä pelin sujuvuuden varmistamiseksi.
Samaan aikaan, kun esimerkiksi Valioliiga haluaa VAR:n vaikuttavan peliin vähemmän, Serie A haluaa laajentaa sen käyttöä myös pienempiin virheisiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen