Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa
Vuoden 2026 MM-kisoihin saatiin kaksi uutta osallistujaa, toinen Aasiasta ja toinen Etelä-Amerikasta.
Ensin kisapaikkansa varmisti Iran, joka pelasi 2-2-tasapelin Uzbekistanin kanssa Aasian karsintojen kolmannen vaiheen ottelussa. Ennen kahta viimeistä ottelua Iran johtaa A-lohkoa eikä voi enää pudota suorien kisapaikkojen ulkopuolelle.
Iranille MM-kisapaikka on maan historian seitsemäs. Maa ei ole vielä koskaan edennyt alkulohkosta jatkoon.
Pian Iranin jälkeen kisapaikkansa varmisti hallitseva mestari Argentiina. Ilman loukkaantunutta Lionel Messiä pelannut Argentiina suorastaan löylytti Brasilia maanosan klassikko-ottelussa maalein 4-1.
Ennen peliä Brasilian leiristä oli uhottu aika lailla. Pelin jälkeen osat vaihtuivat.
– Me olimme nöyriä, pelasimme hienon ottelun ja annoimme heille opetuksen. Leo Messin kera olisimme ehkä tehneet vielä 2-3 maalia enemmän, Argentiina Julián Álvarez sanoi pelin jälkeen lehdistölle.
– Me pelasimme todella huonosti, ja Argentiina oli erinomainen. Meidän on mietittävä todella tarkkaan, mikä meni pieleen. Tällaista ei voi tapahtua. On enää vuosi aikaa MM-kisoihin, Brasilian Vinícius puolestaan tuumasi.
Brasilia ei ole voittanut Argentiinaa maiden viidessä viime kohtaamisessa. Etelä-Amerikan karsinnoissa Argentiina on kerännyt 14 ottelusta kymmenen voittoa, yhden tasapelin ja kolme tappiota. Brasilia on sarjataulukossa neljäntenä. Kuudelle parhaalle on luvassa suora kisapaikka.
Argentiinalle tulevat MM-kisat ovat jo maan historian 19:nnet. Argentiina on voittanut mestaruuden kolme kertaa: vuosina 1978, 1986 ja 2022.
Jo ennen Argentiinaa ja Irania kisapaikkansa olivat varmistaneet Japani ja Uusi-Seelanti. Lisäksi kolme paikkaa menee isäntämaille eli Yhdysvalloille, Meksikolle ja Kanadalle.
Korjaus 27.3. klo 9.50: Aiemmin kisapaikkansa oli varmistanut Japanin lisäksi myös Uusi-Seelanti.
LUE MYÖS
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa