Joel Pohjanpalon valmentaja potku-uhan alla

Italian toisella sarjatasolla Serie B:ssä pelaava Palermo harkitsi viime päivinä antavansa potkut päävalmentajalleen Alessio Dionisille, kertovat muun muassa La Gazzetta dello Sport ja Gianluca Di Marzio.
Joel Pohjanpalon edustama Palermo hävisi viime viikonloppuna Cremoneselle 2-3. Palermo oli vielä varsinaisen peliajan loppuhetkillä voitossa kiinni, mutta Cremonese iski lopussa kaksi maalia ja nappasi täyden pistepotin itselleen.
Palermo on vasta yhdeksäntenä Serie B:ssä, eli seura ei ole parhaillaan kiinni nousukarsintapaikassa.
Palermo palkkasi Dionisin päävalmentajakseen viime kesänä, mutta 44-vuotiaan luotsin pesti ei ole missään vaiheessa ottanut tuulta alleen.
Calciomercaton saamien tietojen mukaan Palermo on ottanut yhteyttä useampaan vapaana olevaan valmentajaan, mutta yhdenkään valmentajan vaatimukset eivät ole sopineet seurajohdolle. Sen vuoksi Dionisi saa ainakin toistaiseksi pitää kiinni työpaikastaan.
Italialaismedian mukaan vielä ei ole poissuljettua, että Palermo päätyisi antamaan luotsille potkut maajoukkuetauon aikana. Se vaatisi vain mitat täyttävää korvaajaehdokasta, eikä sellaista ole toistaiseksi löytynyt.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan