Maajoukkuevahti asetettiin kilpailukieltoon syytettynä ottelumanipuloinnista – arkaluontoinen video levisi
Kenian maajoukkuevahti Patrick Matasi on asetettu 90 päivän mittaiseen väliaikaiseen kilpailukieltoon. Matasia syytetään ottelumanipuloinnista osana maan jalkapalloliiton käynnistämää tutkintaa, kertoo BBC.
Kenian jalkapalloliitto (FKF) ilmoitti päätöksestään torstai-iltana. Liitto oli aloittanut tutkinnan Matasista, 37, vain tunteja aiemmin.
Matasin kilpailukielto koskee kaikkea jalkapallotoimintaa.
Epäilykset nousivat internetissä julkaissusta videosta, jossa Matasi teki sopimuksen vaikuttamisesta ottelun lopputulokseen. BBC ei ole pystynyt vahvistamaan videota, jolle ei löydy päivämäärää.
Matasi edustaa seuratasolla Katamega Homeboyzia Kenian pääsarjassa. Maalivahti on pelannut urallaan 26 A-maaottelua Kenian paidassa.
Matasi nähtiin viimeksi maajoukkueessa vuoden 2025 Afrikan mestaruusturnauksen karsintojen 1-4-tappiossa Kamerunin vieraana lokakuussa 2024.
Katamega Homeboyzin omistaja Cleophas Shimanyula kertoo Matasi kiistävän häneen kohdistuvat syytteet.
– Hän oli järkyttynyt videolla näkemistään asioista. Hän kertoi minulle, ettei tiedä mitään siitä ottelumanipuloinnista, Shimanyula kommentoi BBC Sport Africalle.
Afrikan jalkapalloliitto on ilmoittanut aikovansa tehdä tutkintansa aikana yhteistyötä Fifan, Afrikan jalkapallon kattojärjestön (CAF:n) ja muiden viranomaisten kanssa.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa