Ranskalaisseura kaaoksessa – päävalmentaja kieltäytyi vetämästä harjoituksia tappion jälkeen, pelaajat vaativat potkuja
Marseillen päävalmentaja Roberto De Zerbi on ajautunut myrskyn silmään Ranskassa. Ranskalaislehti L’Équipen mukaan italialaisluotsi kieltäytyi vetämästä harjoituksia maanantaina, kun joukkue kärsi yllätystappion Reimsille viikonloppuna.
Reims johti ottelua jo 3–0 ja jyräsi Marseillen lopulta lukemin 3–1.
De Zerbin päätös jättää maanantain harjoitukset väliin suututti joukkueen, joka puolestaan kieltäytyi harjoittelemasta hänen valmennusryhmänsä johdolla. Myös sunnuntain harjoitusten järjestäminen ottelun jälkeisenä päivänä aiheutti tyytymättömyyttä pelaajien keskuudessa.
Marseillen urheilujohtajan Mehdi Benatian kerrotaan puuttuneen tilanteeseen sen jälkeen, kun pelaajat olivat esittäneet toiveen, ettei De Zerbi enää valmentaisi joukkuetta seuraavassa ottelussa. Marseille kohtaa lauantaina Toulousen.
De Zerbi on yhdistetty viime aikoina AC Milanin päävalmentajaksi. Hän siirtyi Marseillen peräsimeen viime kesänä ja on voittanut 29 ottelustaan 16. Marseille on Ranskan liigassa kolmantena.
Lähde: Daily Mail
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa