Toni Koskelan Kalmar nappasi avausvoittonsa Superettanissa – Anthony Olusanya teki voittomaalin
Useat suomalaispelaajat siirtyivät talvella Ruotsin sarjoihin.
Suurin mielenkiinto on luonnollisesti kohdistunut Allsvenskaniin siirtyneisiin pelaajiin, mutta myös toisella sarjatasolla Superettanissa nähdään tälläkin kaudella suomalaisväriä.
Viikko sitten käynnistyneen Superettanin ennakkosuosikkeihin lukeutuva Toni Koskelan Kalmar nappasi sarjakauden avausvoittonsa lauantaina. Kalmar kaatoi Erol Atesin valmentaman GIF Sundsvallin 1-0.
HJK:sta Kalmariin siirtynyt Anthony Olusanya viimeisteli ottelun ainoan maalin. Olusanya, 25, sai pallon itselleen boksissa ja laukoi sen maalivahdin käsien kautta alakulmaan. Olusanyalle maali oli kauden toinen, sillä hyökkääjä osui kertaalleen Ruotsin cupin lohkovaiheessa.
Viime kaudella KuPSin paidassa tuplamestaruuden voittanut Axel Vidjeskog onnistui niin ikään maalinteossa Superettanin toisella kierroksella. Talvella Trelleborgin keskikentälle siirtynyt Vidjeskog iski joukkueensa maalin, kun Trelleborg kaatoi sunnuntaina Umeå FC:n 1-0.
Vielä muutama viikko sitten Trelleborgissa oli kirjoilla kolme suomalaispelaajaa, mutta sittemmin Mikko Viitikon sopimus purettiin ja Altti Hellemaa myytiin Allsvenskan-seura Elfsborgiin.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan