Tiistain nopea tietovisa – vain tutkijatason tietäjä saa kaikki oikein

Kuva: Canva (Dina Maher)
Miksi Ronaldo Nazario leikautti itselleen epätavallisen kampauksen MM-kisoihin 2002?
Koska hän halusi ohjata lehdistön huomion toisaalle loukkaantumishuolistaan.
✔ Oikein.
Koska hän halusi tukea koulukiusaamisen kohteeksi joutunutta Brasilian kannattajaa.
✖ Väärin.
Koska hän oli hävinnyt leikkimielisen vedon.
✖ Väärin.
Koska Nike oli neuvonut häntä hankkimaan tunnistettavan tavaramerkin.
✖ Väärin.
Kuka oli ensimmäinen suomalainen, joka johti MM-karsintojen maalipörssiä?
Alexei Eremenko junior
✔ Oikein.
Jari Rantanen
✖ Väärin.
Joonas Kolkka
✖ Väärin.
Mikael Forssell
✖ Väärin.
Mikä oli taustalla siinä, että yli 57-vuotias Martin Saarikangas nähtiin Veikkausliigassa TPS:n paidassa vuonna 1994?
Seuraikonille haluttiin järjestää lämpimät jäähyväiset.
✖ Väärin.
TPS halusi arvostella Veikkausliigan pelitahtia.
✖ Väärin.
Saarikankaan johtama yhtiö oli joukkueen pääsponsori.
✔ Oikein.
Saarikangas oli voittanut arvonnan.
✖ Väärin.
Minkä veikkausliigaseuran logossa on otettu mallia Kamerunin maajoukkueen entisestä tunnuksesta?
FC Hakan
✖ Väärin.
KuPSin
✖ Väärin.
VPS:n
✖ Väärin.
FC Interin
✔ Oikein.
Missä Jussi Jääskeläisen ura sai uuden vivahteen vuonna 2017?
Qatarissa
✖ Väärin.
Japanissa
✖ Väärin.
Kiinassa
✖ Väärin.
Intiassa
✔ Oikein.
Mitä erikoista oli vuoden 1980 Espanjan cupin loppuottelussa?
Real Madrid kohtasi oman reservijoukkueensa.
✔ Oikein.
Real Betis ja Sevilla jakoivat mestaruuden.
✖ Väärin.
Almeria myöhästyi ottelun alusta ja antoi luovutusvoiton.
✖ Väärin.
Real Oviedo otti hätävaramaalivahdikseen yhden katsojista.
✖ Väärin.
Mihin Edwin van der Sar aavisti rangaistuspotkuissa yleensä?
Ei mihinkään erityisesti.
✖ Väärin.
vetäjän ”luonnolliselle puolelle”
✔ Oikein.
keskelle
✖ Väärin.
oikealle
✖ Väärin.
Mikä seuraavista ei ole oikea muunnelma jalkapallosta?
salijalkapallo
✖ Väärin.
suojalkapallo
✖ Väärin.
trampoliinijalkapallo
✔ Oikein.
rantajalkapallo
✖ Väärin.
Kenen jalkapalloilijan pelihahmo on ylivertaisin EA Sports -yhtiön FIFA 97 -videopelissä, eli kenen ominaisuudet on luokiteltu parhaiksi?
Romarion
✖ Väärin.
Eric Cantonan
✖ Väärin.
Jari Litmasen
✖ Väärin.
Marco Rossin
✔ Oikein.
Liikemies Jean-Michel Aulas osti Olympique Lyonin vuonna 1987, ja hän toimi seuran omistajana 35 vuotta. Mistä hänet muistetaan?
seuran pitkäjänteisestä kehittämisestä
✔ Oikein.
öljyrahoituksen hankkimisesta
✖ Väärin.
kaoottisen ilmapiirin luomisesta
✖ Väärin.
petosvyyhtiin sekaantumisesta
✖ Väärin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja