Virallista: Bayer Leverkusen nimesi Xabi Alonsolle seuraajan
Erik ten Hag on Bayer Leverkusenin uusi päävalmentaja. Leverkusen tiedotti hollantilaisen allekirjoittavan sopimuksen vuoteen 2027 saakka maanantaina.
Ten Hag, 55, korvaa tehtävässä Real Madridiin siirtyvän Xabi Alonson. Hollantilaisluotsi on ollut ilman töitä saatuaan potkut Manchester Unitedista lokakuun 2024 lopussa.
Ten Hag valmensi Man Unitedia 2,5 vuoden ajan saavuttuaan valioliigaseuraan Ajaxista kesällä 2022. Hän johdatti seuran Liigacupin ja FA Cupin voittoihin kahden täyden kauden aikana.
Ten Hagin alamäki Manchesterissa alkoi toisella kaudella, kun seura sijoittui Valioliigassa kahdeksanneksi. Viimeisestä 14 ottelusta ennen hollantilaisen potkuja United voitti vain neljä syksyllä 2024.
Ten Hag vietti ennen Man Unitedia neljä- ja puoli vuotta Ajaxissa. Hän voitti seurassa kolme Eredivisien mestaruutta ja saavutti Mestarien liigan välieräpaikan kaudella 2018-2019.
Ten Hag nähtiin aiemmin Saksassa Bayern Münchenin kakkosjoukkueen valmentajana vuosina 2013-2015.
Leverkusenin kausi 2024-2025 oli pokaaliton. Seura sijoittui sarjataulukossa 13 pistettä mestaruutta juhlineen Bayernin taakse.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
