Virallista: José Riveiro löysi uuden työnantajan – johdattaa joukkueensa seurajoukkueiden MM-kisoihin
Egyptiläisseura Al-Ahly tiedotti torstai-iltana palkanneensa José Riveiron uudeksi päävalmentajakseen.
Riveiro allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen uuden seuransa kanssa. Riveiro ja Al-Ahly pääsivät yhteisymmärrykseen sopimuksesta jo muutama viikko sitten, kun Riveiro jätti edellisen työnantajansa Orlando Piratesin.
Riveiron sopimus julkaistiin vasta toukokuun lopussa, sillä Al-Ahlyn sarjakausi päättyi keskiviikkona. Al-Ahly voitti Egyptin mestaruuden.
Al-Ahly osallistuu Yhdysvalloissa pelattaviin seurajoukkueiden MM-kisoihin, ja kohtaa lohkossaan Inter Miamin, Palmeirasin ja Porton.
Egyptiläismedian mukaan Al-Ahly maksaa Riveirolle noin puolentoista miljoonan euron vuosipalkkaa. Paikallismedian mukaan Riveiro on Afrikan parhaiten palkattu valmentaja.
Riveiro oli tiettävästi ehdolla Huuhkajien päävalmentajaksi vuodenvaihteessa, mutta luotsi päätyi lopulta jäämään kevääksi Etelä-Afrikkaan ja siirtyi kauden päätyttyä Egyptiin.
Riveiro valmensi FC Interiä vuodet 2019-21. Sitä ennen espanjalaisluotsi nähtiin HJK:ssa apuvalmentajana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta

- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia