Ranskan kaikkien aikojen maalipyssyn ura Jenkeissä päättyi sopimuksen purkuun: ”Pelityyli ei sopinut minulle”
Ranskan maajoukkueen kaikkien aikojen parhaan maalintekijän Olivier Giroud’n lyhyt visiitti MLS:ssä on tullut päätökseen. 38-vuotias hyökkääjä kertoi ESPN:n mukaan, että hänen aikansa LAFC:ssä jäi vaisuksi yksinkertaisesti siksi, että sarjan pelityyli ei sopinut hänen vahvuuksiinsa.
– MLS:n pelityyli ei välttämättä sopinut minulle, Giroud sanoi medialle esittäytyessään uuden seuransa Lillen riveissä.
– Paluu Ranskaan 13 vuoden jälkeen on minulle upea mahdollisuus ja valtava haaste.
Giroud teki Los Angelesissa vain viisi maalia 38 ottelussa. Vaikka ranskalainen oli suosittu fanien keskuudessa, kentällä hän ei päässyt parhaimpaansa. Lopulta seura ja pelaaja päättivät purkaa sopimuksen yhteisymmärryksessä, ja Giroud siirtyi vapaana agenttina Ligue 1:ssä viidenneksi sijoittuneeseen Lilleen.
Giroud’n meriittilista on vaikuttava: Hän on Ranskan maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä (57 osumaa), maailmanmestari vuodelta 2018 sekä urallaan mm. Mestarien liigan, Eurooppa-liigan, Serie A:n ja kolmen FA Cupin voittanut konkari.
Hän aloitti nousunsa Montpellierissä, jonka riveissä voitti Ligue 1:n kaudella 2011–12 ennen siirtymistään Englantiin Arsenaliin. Myöhemmin hän pelasi myös Chelseassa ja AC Milanissa.
– Tarvitsen haasteita. Haasteet ovat vieneet uraani eteenpäin, Giroud totesi.
– Tämä haaste Lillessä puhuttelee minua.
Vaikka ikää on kertynyt, Giroud ei ole vielä valmis ripustamaan nappiksia naulaan.
– Voin fyysisesti hyvin, ei huolta, hän vakuutti.
– Olen valmis tarttumaan tähän haasteeseen. Tunnen oloni hyväksi ikäisekseni ja haluan pelata niin pitkään kuin kehoni sallii.
LUE MYÖS
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n