Tottenhamin tanskalaismanageri lausui mielettömän sitaatin finaalitappion jälkeen
Englantilaisseura Tottenham kärsi kirvelevän tappion UEFA Super Cupissa keskiviikkona. Se johti pokaaliottelua kahdella maalilla vielä viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä, kun vastassa oli suuri ennakkosuosikki Paris Saint-Germain.
Tottenhamin tuore manageri Thomas Frank sanoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa, että hän oli viikon ajan valmistautunut koitokseen.
Joukkueen kenraaliharjoitus elokuun toisella viikolla ei ollut mennyt jiiriin: se oli hävinnyt harjoitusottelussa Bayern Münchenille maalein 0–4. PSG:tä vastaan tarina oli kuitenkin toinen.
– Pelasimme erinomaisen ottelun maailman parhaimpiin kuuluvaa joukkuetta vastaan. 80:lle-jotain minuutille asti peli sujui meidän komennossamme, Frank sanoi TNT Sportsin mukaan.
– Lääketieteen termein ”operaatio onnistui, mutta potilas kuoli”, eli ei se loppu ollut niin kovin hyvä.
Frankin lehdistötilaisuudessa käyttämä sanonta on Tanskassa yleinen myös sairaalaympäristön ulkopuolella: Operationen lyckedes, men patienten dog. Sitä käytetään kuvaamaan tilanteita, joissa ei saavuteta haluttua tulosta, vaikka kaikki on tehty periaatteessa oikein.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet