AD: Diogo Tomasille etsittiin uutta seuraa – teki lopulta jatkosopimuksen ADO Den Haagin kanssa
Diogo Tomas on allekirjoittanut yksivuotisen jatkosopimuksen ADO Den Haagin kanssa, kertoo hollantilaislehti AD.
AD:n saamien tietojen mukaan ADO Den Haag oli valmis päästämään Tomasin lähtemään kesän siirtoikkunan loppuhetkillä. Siirtoikkuna sulkeutui Hollannissa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Tomas ei kuitenkaan saanut riittävän kiinnostavia yhteydenottoja muilta seuroilta, joten toppari allekirjoitti lyhyen jatkosopimuksen nykyisen seuransa kanssa.
Tomas aloitti poikkeuksellisesti ADO Den Haagin edellisen ottelun penkiltä. Tomas pääsi kentälle viisi minuuttia ennen täyttä aikaa.
Hollantilaismedian mukaan Tomas ei sovi täydellisesti uuden ADO-luotsi Robin Peterin pelitapaan ja seura etsi siirtoikkunan loppuhetkillä uutta topparia.
ADO Den Haag teki siirtoikkunan viimeisenä päivänä sopimuksen monipuolisen puolustajan Mees Kreekelsin kanssa. Kreekels on pelannut viime aikoina oikeana laitapuolustajana, mutta valtaosa urasta on sujunut topparina.
ADO Den Haag kohtaa lauantaina harjoitusottelussa Eredivisie-seura Groningenin.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen