Huuhkajille paha takaisku Hollannin ja Puolan pelistä – Saksalle kävi nolosti
Suomi pelasi harjoitusottelun Norjaa vastaan ja hävisi vieraspelin, kun norjalaiset olivat vahvempia 1–0.
Vaikka Huuhkajilla ei ollut torstaina omassa pelissään panosta, koki Jacob Friisin joukkue pahan pettymyksen MM-karsintalohkossa.
Suomi käy kisaa lohkon kakkossijasta, sillä Hollannin odotetaan vievän ykkössijan nimiinsä. Pääkilpailija Puola kuitenkin nappasi pisteen Hollannilta torstaina.
Hollanti johti peliä Denzel Dumfriesin maalilla tauolla, mutta Matty Cash tasoitti unelmakudilla 80. minuutilla. Cashin veto tuli boksin reunalta ja meni tolppaa hipaisten yläkulmaan.
Hollantilaiset hallitsivat peliä, mutta Puola sai tästä huolimatta itselleen arvokkaan vieraspisteen.
Suomi pullahti tällä tuloksella lohkon kolmannelle sijalle. Hollanti, Puola ja Suomi ovat jokainen kasanneet seitsemän pistettä tililleen, mutta Huuhkajilla on kolmikosta huonoin maaliero. Hollannin maaliero on +10, Puolalla se on +2 ja Suomella 0. Hollanti on pelannut pelin Puolaa ja Suomea vähemmän.
Suomi kohtaa Puolan vieraspelissä sunnuntaina. Puola on jo kertaalleen kaadettu, mutta Suomi jäi tasuriin Liettuassa. Puolan Hollannilta saama piste voi koitua Huuhkajien kohtaloksi. Pisteenkin saaminen Puola-vieraspelistä olisi nyt iso juttu Friisin Huuhkajille.
Liettua ja Malta pelasivat 1–1-tasapelin aiemmin torstaina. Nämä joukkueet ovat sijoilla neljä ja viisi vailla realistisia mahdollisuuksia kahden parhaan joukkoon.
Torstain pahimman pettymyksen koki kuitenkin Saksa, joka vasta aloitti MM-karsintansa neljän joukkueen A-lohkossa.
Slovakia nimittäin kaatoi Die Mannschaftin 2–0. Näin ollen Slovakia ja Pohjois-Irlanti avasivat A-lohkon voitoilla Luxemburgin ja Saksan ollessa avauskierroksen jälkeen nollilla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet