Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – Palermo-luotsi Filippo Inzaghi: ”Ei pidä ylireagoida, mutta…”
Joel Pohjanpalo pelaa tehokasta alkukautta.
Hiljattain 31 vuotta täyttänyt helsinkiläislähtöinen hyökkääjä iski sunnuntai-iltana joukkueensa kummatkin maalit, kun Palermo haki 2-0-vierasvoiton Südtirolista.
Pohjanpalo puski ottelun avausmaalin jo toisella minuutilla ja viimeisteli loppuluvut boksin sisältä kymmenisen minuuttia ennen loppua.
Pohjanpalo kolmella maalillaan toisena Serie B:n maalipörssissä. Kauden ensimmäinen maali syntyi avauskierroksella, kun Palermo voitti kotonaan Reggianan 2-1.
Jesse Joronen piti jälleen nollat Palermon tolppien välissä.
Palermon päävalmentaja Filippo Inzaghi on tyytyväinen joukkueensa alkukauteen.
Inzaghi muistutti Palermon voittaneen sunnuntaina ensimmäistä kertaa kauden ensimmäisen vierasottelunsa Italian kakkostasolla sitten syksyn 1977.
– On upeaa taistella tällä tavalla ja haluan onnitella pelaajiani. Siitä on kulunut lähes 50 vuotta, kun voitimme edellisen kerran kauden ensimmäisen vierasottelun. Lisäksi Südtirol ei ollut hävinnyt otteluakaan kotikentällään tänä vuonna. Ei pidä ylireagoida, mutta olemme oikealla tiellä, Inzaghi vakuutti.
Palermo on kerännyt kolmesta ottelusta seitsemän pistettä ja on jaetulla kärkisijalla yhdessä Niklas Pyyhtiän Modenan, Cesenan ja Frosinonen kanssa.
– Kausi on pitkä ja todella vaikea. On syytä muistaa, että sarjassa on paljon todella vahvoja joukkueita. Monza voi olla viime kauden Sassuolo [ylivoimainen mestari]. Venezia ja Empoli ovat kovia joukkueita. Modenan ja Barin siirtoikkunat sujuivat hyvin. Meidän on rakennettava mentaliteettiamme ottelu ottelulta ja yrittää toteuttaa unelmamme, Inzaghi viittasi sarjanousuun.
LUE MYÖS
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista