Glen Kamara ja Tuomas Ollila pääsivät kentälle Ligue 1:ssä!
Ranskan pääsarjassa nähtiin keskiviikkoiltana iloinen yllätys.
Paris FC:n Tuomas Ollila ja Rennesin Glen Kamara pelasivat keskiviikkona kauden ensimmäiset minuuttinsa Ligue 1:ssä.
Suomalaiskaksikolla on ollut syyskaudella huomattavia vaikeuksia mahtua joukkueidensa kokoonpanoon, ja kummatkin ovat seuranneet valtaosan alkukaudesta katsomosta käsin.
Ollila debytoi Ligue 1:ssä päästyään Lyon-ottelussa kentälle noin 20 minuuttia ennen loppua. Paris FC nousi ottelun lopussa kolmen maalin takaa tasoihin ja nappasi komean tasapelipisteen maan suurseuroihin lukeutuvalta Lyonilta.
Kamara pääsi Ollilan tapaan myös noin 20 minuuttia ennen kentälle, kun Rennes ja Toulouse pelasivat 2-2-tasapelin.
Kamaran tilanne on puhuttanut, sillä ranskalaismedian mukaan Rennes-luotsi Habib Beye on jättänyt suomalaisen ulos suunnitelmistaan, eikä ole sen vuoksi antanut hänelle ollenkaan peliaikaa. Beye on kuitenkin akuutin potku-uhan alla ja on hyvin mahdollista, että Beye saa potkut myöhemmin tällä viikolla.
Lukas Hradeckyn AS Monaco voitti vieraskentällä Nantesin 5-3. Hradecky on edelleen polvivamman vuoksi sivussa pelikentiltä. Ranskalaismedian mukaan Hradecky on palannut harjoituskentälle ja harjoittelee muiden maalivahtien kanssa, joten nähtäväksi jää, milloin konkarivahti palaa pelikentille.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | PSG | 34 | 24 | 4 | 6 | 74-29 | 76 |
| 2 | Lens RCL | 34 | 22 | 4 | 8 | 66-35 | 70 |
| 3 | Lille LIL | 34 | 18 | 7 | 9 | 52-37 | 61 |
| 4 | Lyon LYO | 34 | 18 | 6 | 10 | 53-40 | 60 |
| 5 | Marseille MAR | 34 | 18 | 5 | 11 | 63-45 | 59 |
| 6 | Rennes REN | 34 | 17 | 8 | 9 | 59-50 | 59 |
| 7 | AS Monaco ASM | 34 | 16 | 6 | 12 | 60-54 | 54 |
| 8 | Strasbourg STA | 34 | 15 | 8 | 11 | 58-47 | 53 |
| 9 | Toulouse TFC | 34 | 12 | 9 | 13 | 47-46 | 45 |
| 10 | Lorient LOR | 34 | 11 | 12 | 11 | 48-51 | 45 |
| 11 | Paris FC PAR | 34 | 11 | 11 | 12 | 47-50 | 44 |
| 12 | Stade Brestois SBR | 34 | 10 | 9 | 15 | 43-55 | 39 |
| 13 | Angers ANG | 34 | 9 | 9 | 16 | 29-48 | 36 |
| 14 | Le Havre AC HAC | 34 | 7 | 14 | 13 | 32-44 | 35 |
| 15 | Auxerre AUX | 34 | 8 | 10 | 16 | 34-44 | 34 |
| 16 | OGC Nice NIC | 34 | 7 | 11 | 16 | 37-60 | 32 |
| 17 | Nantes NAN | 34 | 5 | 9 | 20 | 29-52 | 24 |
| 18 | Metz MET | 34 | 3 | 8 | 23 | 32-76 | 17 |
LUE MYÖS:
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”