Ilves tarttui isoon tilaisuuteen
Veikkausliigan ylemmässä loppusarjassa pelattiin kaikkien kuuden joukkueen voimin torstai-iltana.
Ilves oli ainut ryhmä, joka nappasi itselleen kolmen pisteen potin ja kohenteli asemiaan merkittävästi tiukassa mestaruustaistelussa.
Ilves kaatoi HJK:n Tammelan stadionilla käydyssä kamppailussa maalein 3–1.
Toisinkin olisi voinut käydä: Klubi siirtyi näet vieraissa johtoon jo viiden minuutin paikkeilla Liam Möllerin onnistuttua.
Tamperelaiset olivat matsissa kuitenkin selvästi parempia, ja peli oli tasan jo 22. minuutilla, kun Tatu Miettunen sai pallon ohi HJK-maalissa pelanneen Ricardon.
Maksim Stjopin vei tupsukorvat 50. minuutilla johtoon ja Matias Rale iski 65. minuutilla 3–1-osuman.
Ilveksen maalissa Faris Krkalićilla oli todella helppo iltapuhde, sillä HJK sai matsissa vain viisi laukausta, joista kaksi maalia kohti. Vertailun vuoksi Ilves laukoi 14 kertaa. Maaliodottamaa Ilves loi puolitoista maalia helsinkiläisiä enemmän.
KuPS johtaa yhä sarjaa, mutta Ilves on nyt kahden pisteen päässä toisena, kun jäljellä on kaksi ottelua. Aiemmat torstain pelit päättyivät tasapeleihin, kun Inter ja SJK pelasivat 2–2-tasurin ja KuPS–Gnistan päättyi 1–1.
KuPS voittaa mestaruuden varmuudella, mikäli se kaataa Interin Kuopiossa sunnuntaina ja Ilves jää joko tasapeliin tai häviää SJK:lle kotonaan maanantaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena