Liettuan päävalmentaja: Liettuan lähdettävä rohkeasti Huuhkajien kimppuun – ”Jos onnistumme siinä…”
Huuhkajat isännöi Liettuaa torstai-iltana Helsingin olympiastadionilla MM-karsintojen kuudennella ottelukierroksella.
Huuhkajat on tukalassa asemassa, sillä syyskuisen Puola-tappion jälkeen se on jäänyt kolmen pisteen päähän lohkon kakkospaikalla olevasta Puolasta.
Jatkokarsintahaaveet ottivat ison kolauksen ja Huuhkajien on pelattava käytännössä täydellinen loppusyksy päästäkseen kevään jatkokarsintoihin.
Liettua pakotti Huuhkajat 2-2-tasapeliin maaliskuussa. Liettua nousi kahden maalin takaa tasoihin.
Liettuan A-maajoukkueen päävalmentaja Edgaras Jankauskas toivoo, että joukkue lähtee rohkeasti Huuhkajien kimppuun torstaina.
– Meille on tärkeintä, että opimme ensimmäisestä pelistämme. Meidän on luotettava itseemme ja osoitettava asennetta. Ensimmäinen peli oli meille todella vaikea ja jouduimme kärsimään, mutta onnistuimme samalla rikkomaan pelin rytmin.
– Meidän on oltava keskittyneitä heti alusta lähtien. Tässä ottelussa on todella tärkeää tehdä pienet asiat oikein. Jos onnistumme siinä, tulemme hallitsemaan palloa, olemme rohkeita, luoda maalipaikkoja ja pelata vastustajan kenttäpuoliskolla.
– Olemme jo osoittaneet pystyvämme organisoimaan hyökkäyksiä ja meillä on myös laatua viimeistellä niistä. Riskitasoja on tietenkin säädettävä. Haluamme olla kypsä ja fiksu joukkue. Tiedämme, millaisen tuen saamme kannattajilta. Iso määrä kannattajia tulee Suomeen, Jankauskas tiesi.
Huuhkajien ja Liettuan välinen MM-karsintaottelu käynnistyy klo 19.00. Yle TV2 ja Areena näyttävät pelin.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkue lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta