Oliver Antmanin Rangers etsii edelleen valmentajaa – toinenkin kandidaatti vetäytyi neuvotteluista
Huuhkajien Oliver Antmanin edustama Rangers etsii edelleen uutta päävalmentajaa.
Rangers antoi lokakuun alussa potkut silloiselle päävalmentajalleen Russell Martinille.
Rangers ehti neuvotella sopimuksesta Steven Gerrardin kanssa, mutta Gerrard lopulta vetäytyi neuvotteluista, eikä palannut seuraan. Gerrard valmensi Rangersia vuodet 2018-21.
Rangers käänsi katseensa kohti Danny Röhliä.
Rangers neuvotteli myös Röhlin, 36, kanssa, mutta Gerrardin tapaan myös Röhl vetäytyi neuvotteluista. Paikallismedian mukaan Röhl koki, ettei hänen kannattaisi siirtyä Rangersin päävalmentajaksi.
Röhl työskenteli Hansi Flickin apuvalmentajana Bayern Münchenissä ja Saksan A-maajoukkueessa. Röhl jätti Sheffield Wednesdayn päävalmentajan paikan kesällä ja etsii parhaillaan uutta työnantajaa, mutta ei pitänyt Rangersia riittävän kiinnostavana vaihtoehtona.
Rangers isännöi Dundee Unitedia lauantaina Skotlannin Valioliigassa. Rangers on voittanut alkukaudella seitsemästä sarjaottelustaan vain yhden ja majailee kahdeksantena sarjataulukossa.
Elokuussa Rangersiin siirtynyt Antman on jäänyt viime viikkoina pienelle peliajalle uudessa joukkueessaan.
LUE MYÖS
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”