Tasoero näkyi karusti: Huuhkajat oli vastaantulija Hollantia vastaan
Huuhkajat jäi jyrän alle Hollannin käsittelyssä sunnuntain MM-karsinnoissa. Hollanti otti voiton kotonaan lukemin 4–0 hallittuaan palloa melkein 70 prosenttia ajasta.
Hollanti meni johtoon jo kahdeksannella minuutilla Donyell Malenin maalilla. Huuhkajat-maalivahti Jesse Joronen oli monien mielestä väärin sijoittunut tilanteessa eikä saanut riittävästi kättään vedon eteen.
Hollannin toinen osuma syntyi vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin vapaapotkusta. Suomi yritti puolustaa matalalta, mutta puolustuslinjan vetäytyminen kohti omaa maalia oli huonosti synkronoitu. Toppari Virgil van Dijkin vierelle jäi pelaajia, joilla kaksinkamppailut ilmassa eivät ole vahvinta osaamista eikä esimerkiksi Juho Lähteenmäestä tai Santeri Väänäsestä ollut estämään hollantilaiskolossin puskumaalia.
Pesukone jatkoi senkin jälkeen pyörimistään, mikä johti vielä rankkariin 38. minuutilla. Hollannin aiemmat osumat syöttänyt Memphis Depay lisäsi joukkueensa johdon 3–0:een.
Puoliajan jälkeen Hollanti laski ottelun tempoa, ja Suomi pääsi paremmin otteluun mukaan. Cody Gakpo teki Hollannille vielä yhden lisämaalin kaukolaukauksella Suomen puolustusmuodon edestä.
Toisen jakson suurimmaksi anniksi jälkipolville jäänee Naatan Skytän A-maajoukkuedebyytti.
Suomen ehkä näkyvin valopilkku oli Leo Walta, joka antoi ottelussa erinomaisen kulmapotkun Miro Tenhon päähän ja pääsi kertaalleen itse yrittämään kauempaa.

Suomi pelaa seuraavan kerran 14. marraskuuta, jolloin se päättää MM-karsintansa kotiottelulla Maltaa vastaan. Kolme päivää sen jälkeen Suomi kohtaa ystävyysottelussa Andorran.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Alankomaat NED | 8 | 6 | 2 | 0 | 27-4 | 20 |
| 2 | Puola POL | 8 | 5 | 2 | 1 | 14-7 | 17 |
| 3 | Suomi FIN | 8 | 3 | 1 | 4 | 8-14 | 10 |
| 4 | Malta MLT | 8 | 1 | 2 | 5 | 4-19 | 5 |
| 5 | Liettua LTU | 8 | 0 | 3 | 5 | 6-15 | 3 |
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana