Toni Koskelan Kalmarin nousu Allsvenskaniin saattaa varmistua jo lauantaina
Toni Koskelan Kalmar on kiinni nousussa Allsvenskaniin.
Koskelan valmentama Kalmar johtaa Superettania kahden pisteen erolla Västeråsiin, kun kaksi kierrosta on pelaamatta. Sarjan kaksi parasta nousevat suoraan Allsvenskaniin.
Sarjanousu varmistuu jo lauantaina, jos Kalmar välttää tappion sarjataulukossa kolmantena olevan Örgryten vieraana.
Örgryten on voitettava kummatkin jäljellä olevat pelit ja Kalmarin on jäätävä pisteittä, jotta Kalmar putoaisi sarjataulukossa kolmanneksi ja joutuisi nousukarsintaan – maalierosta riippuen.
Koskelan Kalmar on pelannut vahvan kauden Ruotsin toisella sarjatasolla.
Kalmar on ollut läpi kauden sarjan kärkipaikalla ja on päästänyt 28 sarjaotteluun vain 19 maalia. Kyseessä on selvästi koko Superettanin paras saldo, sillä toiseksi vähiten maaleja päästänyt Västerås on joutunut antautumaan 29 kertaa.
Kalmar on hävinnyt tällä kaudella vain yhden sarjaottelun. Örgyte haki 3-2-vierasvoiton Kalmarista kesäkuussa.
Anthony Olusanya on kuudella maalillaan Kalmarin paras maalintekijä, mutta hyökkääjä menetti avauskokoonpanon paikkansa heinä-elokuun vaihteessa ja on sittemmin jäänyt pienemmälle vastuulle.
Rony Jansson on kuulunut läpi kauden Koskelan ehdottomiin luottopelaajiin. Topparina tunnettu Jansson on pelannut valtaosan kaudesta oikeana laitapuolustajana.
Saku Ylätupa sai keväällä paljon peliaikaa, mutta laitahyökkääjän vastuu on pudonnut huomattavasti kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Ylätupa oli kesällä muutaman kuukauden sivussa pelikentiltä loukkaantumisen vuoksi.
Örgryten ja Kalmarin välinen ottelu käynnistyy lauantaina klo 14.00.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Vasteras SK VAS | 30 | 20 | 5 | 5 | 62-30 | 65 |
| 2 | Kalmar FF KAL | 30 | 18 | 10 | 2 | 52-21 | 64 |
| 3 | Orgryte ORG | 30 | 16 | 8 | 6 | 57-33 | 56 |
| 4 | IK Oddevold ODD | 30 | 13 | 9 | 8 | 42-36 | 48 |
| 5 | Falkenbergs FF FFF | 30 | 12 | 10 | 8 | 53-36 | 46 |
| 6 | Varbergs BoIS VBG | 30 | 11 | 10 | 9 | 45-42 | 43 |
| 7 | Helsingborg HEL | 30 | 11 | 8 | 11 | 42-39 | 41 |
| 8 | IK Brage IKB | 30 | 11 | 8 | 11 | 51-51 | 41 |
| 9 | Landskrona BoIS LKB | 30 | 11 | 8 | 11 | 39-47 | 41 |
| 10 | Sandvikens IF SAN | 30 | 12 | 5 | 13 | 36-47 | 41 |
| 11 | GIF Sundsvall SUN | 30 | 11 | 7 | 12 | 36-38 | 40 |
| 12 | Ostersunds FK OSD | 30 | 9 | 9 | 12 | 33-51 | 36 |
| 13 | Utsiktens BK UTS | 30 | 7 | 9 | 14 | 46-53 | 30 |
| 14 | Örebro SK OSK | 30 | 4 | 10 | 16 | 39-54 | 22 |
| 15 | Trelleborgs FF TRE | 30 | 5 | 7 | 18 | 23-51 | 22 |
| 16 | Umea FC UME | 30 | 4 | 7 | 19 | 30-57 | 19 |
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Haastattelu: Jesse Joronen puhui suoraan uran jatkosta seura- ja maajoukkueessa
- Didier Deschamps vahvisti huhut – jatkuuko valmentaminen Saudi-Arabiassa?
- Serie A:n kriisiseura antoi potkut päävalmentajalleen
- MTV: SJK:n päävalmentaja ehdolla HJK-luotsin pallille
- Vahvistus: FC Interin keskikentän maestro karistaa Turun tomut jaloistaan
- Leo Walta sanoi suoraan SuomiFutikselle, mihin sarjoihin haluaa siirtyä – jo tammikuussa
- Tim Sparv täräytti suorat sanat Teemu Pukista – otti myös kantaa soihtukohuun
- KuPS-kannattaja yritti välttyä sakoilta sutkauksella – parkkipirkko ei lämmennyt
- Huuhkajille takaisku: kaksi pelaajaa jää pois maaotteluista – ensikertalainen tilalle
- Katso: CPL:n finaalisankari iski ennennäkemättömän maalin – ”Yksi hulluimmista maaleista yhdessä villeimmistä olosuhteista”
- Leo Walta sanoi suoraan SuomiFutikselle, mihin sarjoihin haluaa siirtyä – jo tammikuussa
- Serie A:n kriisiseura antoi potkut päävalmentajalleen
- Iso siirto Veikkausliigassa
- Tim Sparv täräytti suorat sanat Teemu Pukista – otti myös kantaa soihtukohuun
- MTV: SJK:n päävalmentaja ehdolla HJK-luotsin pallille
- Vahvistus: FC Interin keskikentän maestro karistaa Turun tomut jaloistaan
- Didier Deschamps vahvisti huhut – jatkuuko valmentaminen Saudi-Arabiassa?
- Aftonbladet: Suomalaislupaus siirtymässä Ruotsiin?
- KuPS-kannattaja yritti välttyä sakoilta sutkauksella – parkkipirkko ei lämmennyt
- HJK:n uskomaton putki ei katkea – päävalmentaja Miika Nuutinen surkeana: ”Olen yrittänyt vain tehdä työni”