Aki Riihilahti jyrähti soihduista katsomossa: ”Se on lainvastaista!”
HELSINKI. HJK on ollut toistuvasti ongelmissa katsojien häiriökäyttäytymisen vuoksi.
Tuoreimpana tapauksena isänpäivän ottelu Kuopion Palloseuraa vastaan jouduttiin keskeyttämään, kun päätykatsomossa poltettiin ja heitettiin soihtuja ja ilotulitteita.
HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti kertoi tiistaina lehdistölle, että seura on päättänyt muun muassa sulkea Klubipääty-fanikatsomon ensi kauden viiteen ensimmäiseen Veikkausliiga-kotipeliin.
Kysyimme Riihilahdelta ja HJK:n turvallisuuspäällikkö Samu Rantalalta, miten on mahdollista, että niin paljon soihtuja on onnistuttu salakuljettamaan katsomoihin.
– Kaikille katsojillehan tehdään turvatarkastus. Meillä on tällä hetkellä varsin selkeä näkemys siitä, miten esimerkiksi sunnuntain osalta nämä kielletyt aineet ja esineet ovat tänne tulleet. Näemme asian niin, että ne eivät ole tulleet porttien kautta, Rantala sanoi.
Osa faneista on vedonnut siihen, että soihdut kuuluvat jalkapallokulttuuriin. Kysyttäessä Riihilahden näkemystä soihtuihin jalkapallokatsomossa, hän suorastaan jyrähti.
– Se on aivan se ja sama, mikä minun mielipiteeni on, koska se on lainvastaista Suomessa! Meidän on toimittava niin kuin Suomen laki määrää.
Kysyimme myös, ovatko HJK:n yhteistyökumppanit ottaneet seuraan yhteyttä häiriökäyttäytymisen vuoksi.
– On selvää, että teemme selvityksen kaikille seurayhteisössämme ja mitä ne toimenpiteet ovat, että vastaava ei toistu.
Ottelutapahtumia Riihilahti pitää edelleen turvallisina myös perheille.
– Mielestäni ovat [turvallisia perheille], mutta edelleenkin meidän pitää ottaa kritiikki vastaan. Siellä on ollut enenevissä määrin lieveilmiöitä, jotka meidän on saatava kuriin toimenpiteillä. Se on aivan aukottomasti näin.
Riihilahti ei halunnut arvioida, millaisen kustannuksen häirikäytös on seuralle aiheuttanut.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Erkka V. Lehtolan työt päättyvät Palloliitossa: ”Ei yhteistä näkemystä”
- U21 EM-karsintojen ennakko – Suomi-Romania: TV, lohkon tilanne ja Mika Lehkosuon kommentit
- Aki Riihilahti jyrähti soihduista katsomossa: ”Se on lainvastaista!”
- SJK:n kapteeni lähtee
- HJK ryhtyy koviin toimiin katsojien riehumisen vuoksi – katsomo kiinni!
- MM-karsintojen ennakko – Suomi-Malta: TV, lohkon tilanne ja Teemu Pukin kommentit
- Haastattelu: Jesse Joronen puhui suoraan uran jatkosta seura- ja maajoukkueessa
- Didier Deschamps vahvisti huhut – jatkuuko valmentaminen Saudi-Arabiassa?
- Serie A:n kriisiseura antoi potkut päävalmentajalleen
- MTV: SJK:n päävalmentaja ehdolla HJK-luotsin pallille
- Serie A:n kriisiseura antoi potkut päävalmentajalleen
- Leo Walta sanoi suoraan SuomiFutikselle, mihin sarjoihin haluaa siirtyä – jo tammikuussa
- Iso siirto Veikkausliigassa
- Tim Sparv täräytti suorat sanat Teemu Pukista – otti myös kantaa soihtukohuun
- Vahvistus: FC Interin keskikentän maestro karistaa Turun tomut jaloistaan
- MTV: SJK:n päävalmentaja ehdolla HJK-luotsin pallille
- Didier Deschamps vahvisti huhut – jatkuuko valmentaminen Saudi-Arabiassa?
- KuPS-kannattaja yritti välttyä sakoilta sutkauksella – parkkipirkko ei lämmennyt
- Aftonbladet: Suomalaislupaus siirtymässä Ruotsiin?
- Sensaatio! Pohjois-Korea on tyttöjen maailmanmestari taas