Cristiano Ronaldon paljastus hätkähdyttää: ”Siirto oli lähellä”
Cristiano Ronaldo, yksi kaikkien aikojen parhaista ja tunnistettavimmista pelaajista, on vahvistanut väitteen, jonka mukaan hän olisi ollut lähellä siirtyä Valioliiga-seura Arsenaliin aiemmin urallaan.
– On se totta, Ronaldo myönsi Piers Morganin haastattelussa.
– Olin lähellä allekirjoittaa [sopimuksen] Arsenaliin monia vuosia sitten, mutta se on nyt mennyttä [aikaa].
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Uutinen on kylläkin tavallaan vanha. Arsenalin pitkäaikainen manageri Arsène Wenger myönsi taannoin, että Ronaldo oli Sportingissa pelatessaan ehtinyt jo kertaalleen pukea Tykkimiesten punaisen paidan ylleen, kameroiden ulkopuolella tosin.
Myös Ronaldo sanoi vuonna 2008 France Footballin haastattelussa, että oli ”hilkulla”, ettei hän olisi ollut Arsenalin pelaaja. Hän siirtyi kuitenkin vuonna 2003 Manchester Unitediin, joka kuuluu Arsenalin pahimpiin kilpailijoihin.
– Kun mietin Arsenalia, en koskaan näe heitä vihollisina, jos olen rehellinen. Pidän heistä — todella, Ronaldo paljasti Morganille.
Ronaldo pelasi Unitedissa lopulta kuusi vuotta ja nousi maailman parhaiden pelaajien joukkoon. Siirtokorvauksissa manchesterilaisseura kääri taloudellista voittoa peräti 76 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jalkapallon EM-kisat 2028: Karsinnat, joukkueet, tv, stadionit
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan