Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
Suomalaismaalivahti Lucas Bergström oli kiinni toisessa voitossaan La Ligassa, kun hänen edustamansa RCD Mallorca johti Osasunaa vastaan 2–0 vielä ottelun loppupuolella.
Mallorcalla oli päälle tunnin kohdalla tehohetki, kun Vedat Muriqi laukoi kotijoukkueen johtoon ensin pilkulta ja onnistui sitten uudemman kerran lauottuaan pallon takanurkkaan. Maalit syntyivät minuuteilla 62 ja 66.
Mallorcalle voitto olisi ollut tärkeä, sillä molemmat joukkueet keikkuvat juuri ja juuri putoamisviivan yläpuolelle.
Matsi kääntyi kuitenkin tasapeliksi. Raúl García laukoi matalan kudin alanurkkaan vapaapotkusta. Veto ohitti muurin, ja suomalaismolari seurasi sivusta yllättävän vedon painumista vasemmalle tolpan juureen.
Paitsioliputus näytti pelastavan Mallorcan lisäajan toisella minuutilla, kun Flavien Boyomo tinttasi saksipotkun Bergströmin selän taakse. Videotarkastelu kuitenkin osoitti avustavan tuomarin hätiköineen, ja tasoitus hyväksyttiin.
Bergströmille ottelu oli Espanjan pääsarjassa neljäs. Näistä otteluista Mallorca on kerännyt yhteensä neljä pistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi