Haastattelu: Jacob Friis, onko Huuhkajat mennyt alaisuudessasi eteenpäin?
HELSINKI. Huuhkajat nimettiin marraskuun maaotteluihin, mutta suurimman huomion tilaisuudessa vei Teemu Pukki. Pukki ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa tuleviin Huuhkajien peleihin.
Pukki on pelannut mittavan uran niin maajoukkueessa kuin seurajoukkuetasolla. Jacob Friisin alaisuudessa Suomen miesten kaikkien aikojen maalitykki ei enää saanut merkittävää roolia, mutta se ei tarkoita etteikö Friisillä olisi kunnioitusta Pukkia kohtaan.
– Meiltä lähtee yksi erinomainen hyökkääjä. En voisi kunnioittaa sinua, Teemu, enempää pelaajana ja ihmisenä. Pukki on iso nimi, Friis sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Andorra-ottelu [17.11.] on Pukin viimeinen. Toivon, että Suomi-fanit täyttävät [Tampereen] Tammelan stadionin, Pukki ansaitsee sen.
Friis kertoi myös SuomiFutis-sivuston haastattelussa esimerkin, mikä kuvastaa Pukin tunnettuutta tietyissä maissa, esimerkiksi Tanskassa.
– Hän on pelannut korkeimmalla mahdollisella tasolla ja hän on aina tehnyt maaleja. Hänet yhdistetään Suomeen.
– Aina kun olen Tanskassa, ihmiset kysyvät samassa lauseessa: ”Mites Huuhkajat, pelaako Teemu Pukki vielä?” Joka ikinen kerta.
– Tapasin kerran Tanskan kuninkaan. Me juttelimme ihan lyhyesti, mutta oli yksi asia mitä hän kysyi: ”Mites Pukki?” Se kertoo jotain siitä, miten Pukki nähdään Tanskassa.
Friis arvioi vielä SuomiFutikselle, miten Huuhkajien ja Friisin yhteiselo on hänen mielestään sujunut ensimmäisenä vuonna.
– Olen sellaisesta osasta Tanskaa, missä ei oikein kehuta omaa tekemistä ja siksi on vähän vaikeaa hakea positiivisia asioita, mutta jos puhutaan siitä, miten olemme kehittyneet pelitavallisten tavoitteiden suhteen, olemme kartuttaneet arvokasta materiaalia.
– Olemme nyt paremmassa asemassa ensi vuoden pelejä silmällä pitäen. Olemme tehneet nuorennusleikkausta ja pelaamme pitkää peliä. Se on nähdäkseni ollut positiivinen asia.
– Mitä tulee tuloksiin, olemme voittaneet ne, jotka on pitänytkin voittaa. Voitimme jopa Puolan kotona, mikä oli hieno tulos. Pelaamistamme otteluista viisi kahdeksasta on ollut meitä kovempia maita vastaan. Olemme ottaneet askeleita oikeaan suuntaan.
Onko Huuhkajat siis mielestäsi mennyt alaisuudessasi eteenpäin?
– Kyllä, ehdottomasti. Tietyt asiat ovat menneet selvästi eteenpäin, kuten vaikkapa boksipuolustus. On osa-alueita, joilla olemme pärjänneet itse asiassa aika hyvin.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen