Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
Entinen yhdysvaltalaisveskari Brad Friedel enteilee Neymarin siirtoa Inter Miamiin, mikäli brasilialaistähden loukkaantumisongelmat eivät estä siirtoa. Seurassa pelaavat ennestään Neymarin entiset joukkuekaverit Lionel Messi ja Luis Suarez Barcelonasta.
33-vuotias Neymar pelaa tällä hetkellä kasvattajaseurassaan Santosissa, jonka kanssa hän on ajautunut yllättäen mukaan putoamistaisteluun. Sopimus on päättymässä, ja vapaan siirron mahdollisuus on herättänyt Goalin mukaan kiinnostusta erityisesti Yhdysvalloissa.
Televisioasiantuntijana työskentelevän Friedelin mukaan siirrossa olisi sekä urheilullista että kaupallista järkeä.
– Jos Neymar on kunnossa, uskon että se toimisi. Hän on yhä valtava nimi, Friedel kertoi Goalille.
– Ongelma tulee, jos hän ei ole pelikunnossa ja on jatkuvasti loukkaantuneena. Silloin syntyy negatiivinen mediakuva. Mutta Neymarilla on erityistä lahjakkuutta, joka voisi todella innostaa amerikkalaisia faneja.
Friedel arvelee, että mahdollinen Neymar-diili rakennettaisiin suorituksiin perustuvaksi.
– Jos sopimus on porrastettu peliminuuttien tai kunnon mukaan, siinä voisi olla järkeä. Olen viettänyt aikaa Miamissa, ja ennen Messiä kukaan ei tiennyt, että kaupungissa oli MLS-joukkue. Nyt mustan ja pinkin värit näkyvät kaikkialla. Neymarin tulo vahvistaisi ilmiötä entisestään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjan Mikel Merino: ”Meillä on kultainen sukupolvi”
- Huomasitko? Lionel Messi yritti saada Espanjan pelaajalle punaisen kortin – ”Surullista”
- Espanjan MM-sankari: ”Minua on kritisoitu koko turnauksen ajan”
- Espanjan pelaajat putsasivat MM-kisojen palkintopöydän
- Yksipuolinen näytös! Espanja on maailmanmestari
- Tässä ovat MM-finaalin avauskokoonpanot!
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä
- Tämä tarina kuulostaa uskomattomalta – Fernando Muslera nousi tutkinnan keskiöön
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Hälyttävän pitkät jonot MM-finaalissa – tähtivalmentaja ei säästynyt
- LIVESEURANTA: Espanja voittaa maailmanmestaruuden jälleen – Ferran Torres on koko Espanjan sankari!
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Tämä tarina kuulostaa uskomattomalta – Fernando Muslera nousi tutkinnan keskiöön
- Ronaldolla selvä mielipide MM-voittajasta: ”Ja helposti”
- Yksipuolinen näytös! Espanja on maailmanmestari
- Tässä ovat MM-finaalin avauskokoonpanot!
- Bulgariassa nähtiin umpisurkea kaukolaukausmaali – sopupeliepäilyt heräsivät