Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
Liverpoolin umpisurkea kausi Valioliigassa on saavuttanut nyt sen pisteen, että seuraikoni Mohamed Salah päätti avautua kohtelustaan julkisesti.
Egyptiläistähti on aloittanut kolme viimeistä ottelua penkiltä, ja lauantain Leeds-tasurissa Salah jäi kokonaan peliminuuteitta.
– Olen todella, todella pettynyt. Olen tehnyt niin paljon tämän seuran eteen ja etenkin viime kaudella. Nyt kulutan penkkiä, enkä tiedä miksi, Salah sanoi pelin jälkeen The Athleticin mukaan.
Salah kokee, että häntä kohdellaan epäreilusti.
– Tuntuu siltä, että minut on heitetty bussin alle. On selvää, että joku haluaa minun ottavan syyt niskoilleni. Sain kesällä paljon lupauksia, mutta olen ollut penkillä kolme peliä putkeen, joten lupaukset on rikottu.
”Välejä ei ole”
Salah yltyi kritisoimaan päävalmentaja Arne Slotia, jonka kanssa Liverpool voitti viime kaudella mestaruuden. Nyt tulostaso on kuitenkin ollut surkea, ja Reds on valahtanut sarjassa kahdeksanneksi.
– Olen sanonut usein, että minulla ja managerilla on hyvät suhteet. Yhtäkkiä välejä ei enää ole. En tiedä, mikä syy on, mutta tuntuu siltä kuin joku ei haluaisi minun enää olevan joukkueessa.
Seuraavaksi Liverpool kohtaa Mestarien liigassa Interin tiistaina. Tämän jälkeen vastassa on Valioliigassa Brighton.
Brighton-ottelu on egyptiläiselle viimeinen ennen lähtöä Afrikan mestaruusturnaukseen. Salah väläytti jopa sellaista vaihtoehtoa, että hän jättäisi tuossa pelissä lopullisesti hyvästit Anfieldille.
– Pelasin tai en, ajattelin nauttia siitä ottelusta, sillä ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu.
– Jalkapallosta ei koskaan tiedä, mutta en hyväksy nykyistä tilannetta. Olen tehnyt tälle seuralle niin paljon, Salah jatkoi.
Salah ei käsitä valmentajan tekemiä ratkaisuja, sillä 33-vuotiaan egyptiläisen mielestä oma pelin taso ei ole laskenut.
– Minä olen kunnossa, vielä viisi kuukautta sitten voitin palkintoja. Miksi tämä siis menee nyt näin? Joukkue ei ole iskussa, mutta jostain syystä minä olen ainoa, jonka pitää kantaa siitä vastuu, Salah puhisi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa