The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
The Athletic uutisoi, että Englannin Valioliigassa sensaatiomaista kautta pelaava Antoine Semenyo on todennäköisimmin siirtymässä Manchester Cityyn tammikuussa.
Bournemouthin 25-vuotias laitahyökkääjä on haluttu pelaaja siirtoikkunassa. Athleticin mukaan Semenyon sopimuksessa on noin 74 miljoonan euron ulosostopykälä.
Athletic uutisoi aiemmin, että Chelsea olisi liittynyt kisaan Ghanan maajoukkuepelaajasta, mutta olisi sittemmin päättänyt jättää hankintasuunnitelmat kesken.
Myös Manchester United on osoittanut pelaajaan kiinnostusta, mutta mediatietojen mukaan Semenyo ei ole siirtymässä Punaisiin paholaisiin. Tottenham, Arsenal ja Liverpool ovat myös pyörineet huhuissa.
Semenyo itse haluaisi Athleticin mukaan siirtyä Manchester Cityyn, ja City onkin viimeisen vuorokauden sisään edistänyt siirtoa aktiivisesti.
Mitään virallista ei ole vielä papereissa ja osapuolet ovat neuvotteluvaiheessa. Nyt näyttää joka tapauksessa siltä, ettei kahdeksan maalia kuluvalla kaudella tehnyt Semenyo ole Bournemouthin mies enää tammikuun siirtoikkunan jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan