Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
Tatu Varmanen, 27, on uudenlaisessa tilanteessa.
Varmanen poistui Österistä viime kauden päätteeksi, kun ruotsalaisseura putosi Allsvenskanista takaisin Superettaniin. Varmasen sopimus päättyi, ja laitapuolustaja jätti seuran vapaana agenttina.
Varmanen ehti edustaa Österiä jopa viisi vuotta, pelasi seurassa 116 virallista ottelua ja koki vuosien saatossa niin sarjanousun kuin putoamisenkin.
Varmanen on ollut viime kauden jälkeen vapaana agenttina ja etsinyt itselleen uutta työnantajaa.
SuomiFutis-sivusto haastatteli Varmasta.
Varmanen kävi haastattelussa läpi muun muassa Öster-vuosiaan, tulevaisuuden suunnitelmiaan ja sitä, miksi halusi poistua Österistä.
Öster teki Varmasen kanssa sopimuksen tammikuussa 2021. Jo tuolloin oli selvää, että Öster tähtäisi tuota pikaa Allsvenskaniin.
Lopulta sarjanousu näki päivänvalonsa vasta Varmasen neljännellä kaudella. Öster oli jäänyt toistuvasti kalkkiviivoille muutaman pisteen päähän nousukarsinnoista. Lisäksi mukaan mahtui hävitty nousukarsinta syksyllä 2022.
Varmanen arvostaa sarjanousun korkealle.
– Se oli hieno vuosi. Nousu oli yksi urani hienoimmista hetkistä tähän mennessä. Se oli mahtava fiilis. Siinäkin oli se, että vihdoin [noustiin]. Yritimme sitä kolmesti aiemmin, emmekä onnistuneet siinä. Nousu oli seuran selkeä tavoite jo silloin, kun siirryin Österiin. Fanit ja koko kaupunki odotti sitä, Varmanen viittasi nousuun.
Viime kausi oli Varmaselle ensimmäinen Allsvenskanissa. Österin putoaminen varmistui kauden loppuhetkillä ja seura jäi lopulta kolmen pisteen päähän karsijan paikasta.
Varmanen ei ollut viime kaudella joukkueen ainoa suomalainen, sillä myös Matias Tamminen ja Anssi Suhonen pelasivat seurassa. Suhonen jätti Österin lainan päätyttyä, mutta Tamminen kuuluu edelleen seuran sopimuspelaajiin.
– Oli hyviä hetkiä, mutta kun kausi päättyy tuolla tavalla, niin voi sanoa vain sen, että oli meiltä liian heikko kausi, Varmanen myönsi.
– Ensimmäisen voiton jälkeen hävisimme seitsemän peliä putkeen. Meillä oli pelillisesti hyviä pelejä. Varsinkin sen tappioputken aikana. Monet pelit olivat oikeasti tiukkoja. Pelasimme hyviä joukkueita vastaan ja hävisimme pelejä yhdellä maalilla vieraskentälläkin.
– Hankala kausi, mutta meillä oli myös hyviä suorituksia. Loppupeleissä se ei vain oikein riittänyt.
Öster lähti kauteen tavoitteenaan säilyttää kovalla työllä hankittu sarjapaikka.
Öster reagoi vaikeaan kauteen lopulta syyskuussa, kun valmentaja vaihtui. Martin Foyston sai potkut päävalmentajan paikalta ja Roberth Björknesjö valmensi joukkuetta loppukauden.
Varmanen kokee valmentajanvaihdoksen muuttaneen selvästi joukkueen pelaamista.
– Sen jälkeen pelasimme vähän suoraviivaisemmin ja menimme takaisin perusasioihin. Meillä oli todella hyvä preseason, ja edellisenkin valmentajan pelitavassa oli hyviä ideoita ja hyvää menoa, mutta ei vain tullut tuloksia.
– Silloin [valmentajanvaihdoksen aikaan] piti saada vähän energiaa ja uutta meininkiä ryhmään. Onnistuimme siinä ainakin jotenkin. Loppupeleissä emme tehneet tarpeeksi paljon maaleja ja päästimme niitä liikaa. Se on fakta, Varmanen muistutti.
Valmentajat vaihtuivat ja Öster pelasi kokonaisuudessaan vaikean kauden, mutta Varmanen kuului viikosta toiseen joukkueen luottopelaajiin.
Laitapuolustaja kellotti Allsvenskanissa yli 2000 peliminuuttia ja oli kunnossa ollessaan selvä avauksen pelaaja.
Varmanen kokee, että henkilökohtaisella tasolla kautta on vaikea pitää onnistuneena, kun joukkue menettää sarjapaikkansa, mutta suomalainen iloitsee todistettuaan itselleen pystyvänsä pelaamaan Allsvenskanin vaatimalla tasolla.
– Jos putoat sarjasta, niin kyllä se määrittelee myös omaa kuvaa kaudesta. Se on fakta.
– Oli todella hienoa päästä vihdoin pelaamaan Allsvenskanissa. Se on ollut tavoitteeni nuoresta pojasta saakka. Tuntui hyvältä, että sain pelata niin paljon kuin lopulta pelasinkin ja sain paljon luottamusta. Minusta tuntuu, että pystyn pelaamaan tuolla tasolla.
– Oli hankala kausi, mutta minulle oli tärkeää tuntea se, että pärjään tällä tasolla ja pystyn tähän. Se oli hieno fiilis. Paljon hienoja pelejä ja yleisöä, niin on ollut kyllä kivaa – ei voi muuta sanoa, Varmanen summasi.

Kun Varmaselta tiedustelee, miten tärkeäksi seuraksi Öster on noussut hänelle vuosien mittaan, laitapuolustaja muistuttaa, että sen ymmärtänee kunnolla vasta myöhemmässä vaiheessa uraa.
– Luulen, että se tulee vasta vähän myöhemmin. Silloin, kun on siirtynyt uuteen seuraan. Tai ehkä vasta sitten, kun lopetan uran. Silloin voin ymmärtää, mitä nämä vuodet ovat merkinneet minulle.
– Nykypäivänä on aika harvinaista, että pelaa viisi vuotta samassa seurassa. Se on pitkä aika. Näihin vuosiin mahtuu ylä- ja alamäkiä. On ollut kausia, kun olen istunut Superettanissa katsomossa ja siitä on päästy avauskokoonpanon pelaajaksi Allsvenskanissa. Se on urheilua.
– Öster ja koko kaupunki tulevat olemaan lähellä sydäntäni. Mullakin on oma urani ja haluan päästä eteenpäin. Haluan kokeilla, miten pitkälle voin päästä, Varmanen muistutti.
Österistä poistuminen oli harkittu päätös
Varmanen kertoi poistuneensa Österistä, koska hän haluaa tehdä kaikkensa sen eteen, jotta ura voisi jatkua mahdollisimman korkealla tasolla.
– On todella nättiä, että olen ollut samassa seurassa monta kautta. Jalkapalloilijan ura ei ole liian pitkä, niin haluan kokeilla ja nähdä uusia paikkoja ja haasteita.
– Totta kai sekin vaikuttaa, että nousussa kesti neljä vuotta ja se [Allsvenskan-taipale] loppui vuodessa. Kun on päässyt maistamaan Allsvenskania, niin haluan ainakin yrittää pysyä niin korkealla tasolla kuin pystyn, Varmanen vakuutti.
Öster lähtee ensi kaudella taistelemaan nopeasta noususta takaisin Allsvenskaniin. Varmanen muistuttaa, että Österiin jäämisessä ilman aitoa motivaatiota ei olisi ollut mitään järkeä.
– Pitää olla oikea motivaatio lähteä siihen [projektiin]. Totta kai Öster haluaa nousta heti takaisin Allsvenskaniin. On henkisesti raskasta, että siinä nousussa oikeasti meni neljä vuotta ja sitten pudottiin vuodessa takaisin.
– Siihen [jäämiseen] pitäisi olla oikea motivaatio, ja siihen touhuun pitäisi uskoa. En sano, että se olisi kohdallani niin, mutta ei siinä ole mitään järkeä, että olisin siellä, ottaisin palkkani, enkä uskoisi siihen touhuun, että olisimme nousemassa. Sen pitää tarkoittaa jotain, kun olet siellä.
Superettan on tullut vuosien saatossa Varmaselle hyvin tutuksi sarjaksi. Päättynyt kausi osoitti Varmaselle sen, miksi Allsvenskan on Superettania tasokkaampi sarja.
– Kun pelaat kärkijengejä vastaan, niin on kovia joukkueita ja pelaajia vastassa. Totta kai taitotaso on parempi ja kaikki tapahtuu vähän nopeammin.
– Jos sinä tai joukkueesi tekee virheitä, niin siitä rankaistaan äkkiä. Superettanissa johonkin asti on varaa tehdä virheitä ilman, että siitä aina rankaistaisiin.
– Isossa kuvassa laatu on vähän parempaa ja tempo kovempaa. Siinä on iso ero, kun pelaat isoilla stadioneilla suuren yleisön edessä.
Varmanen pelasi Allsvenskanissa monesti noin 20 000 katsojan edessä.
Ero Superettaniin on merkittävä, vaikka myös Superettanista löytyy vuosittain Ruotsin mittapuulla suurehkoja seuroja.
– On siinä iso ero. Vertaa vaikka korona-ajan Allsvenskan-peleihin. On siinä vähän eri fiilis astua kentälle. Luulen, että jokaiselle pelaajalle on hieno juttu päästä pelaamaan sellaisilla stadioneilla, missä on paljon yleisöä.
– Nämä asiat [suuret yleisömäärät] huomaa siinä vaiheessa, kun marssit ulos kentälle. Silloin, kun peli on käynnissä, niin ei sitä enää silloin mieti. Jossain vaiheessa voi toki miettiä, että vitsi, miten paljon täällä on meteliä.
– Pelaajat unelmoivat pääsevänsä pelaamaan paikoissa, joissa on paljon faneja, Varmanen kiteytti.
Varmanen on pelannut urallaan neljä kautta Suomen kentillä.
Varmanen edusti FC Interiä vuodet 2017-18, ja sitä seuraavat kaksi kautta paikallisvastustaja TPS:ää. Viimeinen TPS-kausi päättyi putoamiseen ja Varmanen siirtyi sittemmin Österin riveihin.
Useat suomalaispelaajat ovat kertoneet, että Ruotsissa vaatimustaso on asetettu korkeammalle kuin Suomessa.
Varmanen on siitä samaa mieltä. Varmasen mukaan Veikkausliigassa ja Superettanissa maalit syntyvät suuremmalla prosentilla vastustajan virheistä kuin Allsvenskanissa.
– Se pitää varmaan paikkansa. En halua verrata Veikkausliigaa Superettaniin, mutta jos katsoo, miten maalit syntyvät, niin ne tulevat aika usein vastustajan virheistä.
– Totta kai niin tapahtuu Allsvenskanissakin, mutta Allsvenskanissa ja vieläkin paremmissa sarjoissa maaleja syntyy myös siksi, että vastustajat ovat vain niin taitavia. Ne tekevät hyviä asioita kentällä.
– Totta kai luulen, että Ruotsissa vaatimustaso on astetta korkeammalla kuin Suomessa. Voi hyvin olla niin.
Varmanen muistuttaa, että vaatimustaso itsessään voi riippua pitkälti siitä, millaisessa seurassa pelaa.
– On selkeää, että kun olet Malmössä tai Tukholman suurseuroissa, niin totta kai siellä on korkea vaatimustaso. Halutaan voittaa jokainen peli, pelataan mestaruudesta ja jopa eurokentillä.
Varmanen ei suunnittele paluuta Suomen kentille
Varmanen etsii parhaillaan uutta seuraa.
Edellisistä joukkueharjoituksista on vierähtänyt jo viikkokausia, vaikka Varmanen onkin harjoitellut omatoimisesti muiden pelaajien kanssa Tukholmassa. Kunnossa on pysyttävä, sillä tarpeeksi kiinnostava tarjous voi saapua milloin tahansa.
– Skippasin tämän vuoden lomat, kun on ollut tällainen tilanne. Yritän tehdä ne asiat, mitkä mun on tehtävä tässä tilanteessa. On treenattava kunnolla ja pysyttävä kunnossa varsinkin jos menen sellaiseen sarjaan, joka on tällä hetkellä käynnissä.
– Nyt teen oman osani. Olen päässyt hyvin treenaamaan. Täällä on tullut tosi paljon lunta ja kentät ovat lumen peitossa, niin jalkapalloa [ulkona] ei ole tullut pelattua. Olemme harjoitelleet sisähalleissa lomalla olleiden pelaajien kanssa. Pelasimme ja treenasimme yhdessä.
Varmanen kertoi saaneensa tarjouksia, muttei ole toistaiseksi saanut riittävän kiinnostavia yhteydenottoja.
– Odotetaan ja toivotaan, että eteen tulisi sellainen juttu, mikä tuntuisi hyvältä ja oikealta tähän kohtaa uraani. On pidettävä pää kylmänä ja ehkä ei pidä tarttua siihen ekaan tarjoukseen.
– Mulle on tärkeää, että se, mitä teen nyt Österin jälkeen tuntuisi oikealta. Sen on oltava urheilullisesti oikea paikka. On ollut vähän tarjouksia sieltä sun täältä, mutta valitettavasti ei sellaista, mikä olisi tuntunut tähän kohtaan oikealta, Varmanen avasi.

Laitapuolustaja ei ole tällä haavaa palaamassa Veikkausliigaan. Tähtäin on asetettu astetta korkeammalle.
– Luulen, että lähtökohtaisesti se ei olisi minulle oikea askel tässä kohtaa uraani. Koskaan ei kuitenkaan kannata poissulkea mitään. Suomessa on hyviä seuroja. Jos on sellainen paikka, mikä tuntuu urheilullisesti natsaavan, niin ei kannata sulkea pois mitään.
– Mulla on agentti, joka hoitaa näitä juttuja ja olemme olleet aika samaa mieltä siitä, että [Veikkausliiga] ei ole se suunta, mihin olemme katsoneet. Mulla oli hyviä vuosia Suomessa ja toivottavasti palaan sinne joskus, Varmanen totesi.
Viime vuosina Varmanen on jo harjoitellut tähän aikaan joukkueen mukana, mutta laitapuolustaja on nyt erilaisessa tilanteessa. Varmanen myöntää, että tilanne aiheuttaa pientä stressiä.
– Totta kai se vaikuttaa. Fudiselämä on tällaista. Se, miten sulla menee kentällä vaikuttaa fiilikseen sen ulkopuolella.
– Ei ole vielä ihan kauheaa stressiä, mutta nyt kaikki jengit ovat jo aloittaneet treenaamaan ja kaikki kaverit ovat päässeet jengeihin, niin totta kai odotan innolla pääseväni vääntämään tätä pitkää preseasonia jossain ja juoksemaan kentällä.
– Ei tässä vielä paniikkia ole, mutta olen tottunut starttaamaan kauden tähän aikaan vuodesta. Toivon, että [uusi seura] selviää pian ja pääsen taas painamaan hommia, Varmanen summasi.
Tuukka Ikkeläjärvi
LISÄÄ HAASTATTELUITA
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan