Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
Mediayhtiö Televisa (TUDN) on käyttänyt generatiivista tekoälyä tuottaakseen ottelukoosteita niistä Meksikon liigan peleistä, joihin sillä ei ole televisiointioikeuksia.
Meksikolainen Televisa näytti tekoälyllä tehtyjä kohokohtia viikko sitten esimerkiksi Tijuanan ja Américan sekä Club Leónin ja Cruz Azulin välisistä otteluista.
Meksikossa tv-oikeudet ovat pirstaloituneet eri yhtiöille siten, että tiettyjen joukkueiden pelejä saavat esittää vain tietyt kanavat.
Televisan keino kiertää rajoituksia sai sosiaalisessa mediassa huolestuneen oloisia kommentteja. Muuan Reddit-käyttäjä kuvasi tapausta ”absoluuttisen järjettömäksi”. Toinen noteerasi laadunvalvonnan puutteen, sillä Club Leónin avauskokoonpanossa oli tv-kuvien perusteella 20 pelaajaa (ulkoinen linkki).
Televisan kokeilu on viimeisimpiä esimerkkejä tekoälyn laajamittaisesta käyttöönotosta audiovisuaalisissa sisällöissä. Sillä saattaa kuitenkin olla ikäviä jälkijäristyksiä, koska jo nyt tiedetään, että tekoäly on todennäköisesti haitaksi ihmiselle. Esimerkiksi kielimallien käyttö voi olla yhteydessä pienempiin aivoyhteyksiin (ulkoinen linkki), eikä kellään ole tiedossa, mitä jatkuva AI-kuville altistuminen tekee aivokemialle.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan