Nyt on kova juttu – Benjamin Källman maalipörssin kärkeen!
Huuhkajien hyökkääjä Benjamin Källman siirtyi sunnuntaina Saksan 2. Bundesliigan maalipörssin kärkeen. Källman viimeisteli Hannoverin avausmaalin 3–1-kotivoitossa Holsten Kielista.
Kuten suurin osa Källmanin muistakin maaleista tällä kaudella, osuma tuli oikea-aikaisella liikkeellä maalivahdin nenän edestä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Tammisaaresta lähtöisin oleva Källman, 27, on pussittanut jo 12 palloa vastustajien verkkoon Saksan kakkosliigassa. Samaan ovat pystyneet hänen lisäkseen vain ruotsalainen Isac Lidberg (Darmstadt) ja Younes Ebnoutalib.
22-vuotias Ebnoutalib aloitti kauden Elversbergissä, mutta siirtyi tammikuun siirtoikkunassa 1. Bundesliigaan Eintracht Frankfurtiin, eli hän ei enää kasvata maalisaldoaan.
Lidbergillä trendi on ollut laskeva lokakuun jälkeen. Hän osui tolppien väliin kahdeksan kertaa kahdeksalla ensimmäisellä ottelukierroksella, mutta sen jälkeen maaleja on herunut vain neljä.
Källmanin edustama Hannover on 2. Bundesliigan sarjataulukossa viidentenä. Erot joukkueiden välillä ovat kuitenkin pieniä. Nousukarsintoihin oikeuttavalla kolmannella tilalla on SC Paderborn, jolla on piste enemmän kuin Hannoverilla.
LUE MYÖS:
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia