Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
Veikkausliigaan tulevaksi kaudeksi karsintojen kautta noussut Turun Palloseura vahvistaa maalivahtiosastoaan.
TPS tiedottaa, että 201-senttinen maalivahti Elmo Henriksson siirtyy Turkuun Helsingin Jalkapalloklubista.
Henriksson, 22, täydentää turkulaisten torjujaosaston, jossa olivat jo ennestään vasta 16-vuotias lupaus Dan Lauri sekä 22-vuotias Niklas Harju.
Henriksson pelasi Veikkausliigassa IFK Mariehamnin ykkösmaalivahtina kaudet 2022 ja 2023. Kokemusta pääsarjasta on 51 ottelun verran.
HJK:sta siirtyvä molari on pelannut Suomen nuorisomaajoukkueissa.
”Kävi hyvin selväksi”
Mustavalkoisten urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen kommentoi siirtoa tiedotteessa.
– Haimme sellaista maalivahtia, jolla on jo kokemusta vyöllään mutta myös nälkää ja motivaatiota edelleen kehittää itseään. Elmo on kerryttänyt kokemusta kovista peleistä Veikkausliigasta ja poikamaajoukkueesta. Keskusteluissa hänen kanssaan kävi hyvin selväksi, että hän on tosi motivoinut pääsemään urallaan eteenpäin.
Kirkkonummelta lähtöisin oleva Henriksson kommentoi myös siirtoaan Tepsiin.
– Olen erittäin iloinen sopimuksesta TPS:n kanssa. Tuon joukkueeseen suurta voittamisen tahtoa ja odotan jo innokkaasti vajaan parin kuukauden päästä alkavaa Veikkausliigan kautta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Real Madridin kohuvaalit ohi – Florentino Pérezin valtakausi jatkuu
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Vedonlyöjä.comilta raju tyrmäys HJK:lle – ”Mestaruuden todennäköisyys vain 10 prosenttia”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- Lähde: Jesse Joronen on allekirjoittanut sopimuksen
- Man United valmis kovaan ratkaisuun – floppi ulos, 70 miljoonan maalihirmu sisään?
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Jesse Jorosen ja Joel Pohjanpalon Palermo teki tarjouksen Paulo Dybalalle
- Virallista: Miika Takkulan AIK myi tähtipelaajansa jättisummalla Valioliigaan