Entinen Veikkausliiga-seura laski luikuria valmentajastaan – ansioluettelo täynnä härskejä väitteitä
Jalkapallohistorioitsijana tunnettu Harri Laine jakoi tiistaina sosiaalisessa mediassa mielenkiintoisen löydöksen Atlantis FC:n uutisten joukosta.
Marraskuussa julkaistussa tiedotteessa Atlantis kertoo nimekkäästä värväyksestä seuran taustajoukkoihin (ulkoinen linkki). Oladipupo ”Ladi” Babalola oli liittynyt alle 21-vuotiaiden joukkueen valmentajaksi. Atlantiksen mukaan Babalola oli entinen ”Nigerian maajoukkuepelaaja, ja hyökkääjä esiintyi Superkotkien riveissä myös Meksikon MM-kisoissa 1986”.
Nopeallakin taustatyöllä selviää, että tiedot eivät pidä paikkaansa. Babalola ei koskaan pelannut Nigerian maajoukkueessa, saati sitten MM-kilpailuissa joihin Nigeria ei edes osallistunut. Babalolan huomattavin saavutus kansainvälisillä näyttämöillä on alle 20-vuotiaiden MM-turnaus vuodelta 1987.
Laine nostaa esiin, että Babalola ei myöskään ollut hyökkääjä niin kuin uutisessa virheellisesti väitetään vaan puolustava pelaaja.
Julkaisua kommentoinut toimittaja Timi Kärki huomautti, että lisää kysymysmerkkejä löytyy Babalolan valmennushistoriasta.
– Kiinnostaa näin oululaisena myös se, että mitähän joukkueita Tervareissa ja Herculeksessa valmensi, koska ei kyllä ollut ainakaan miesten joukkueissa taikka 17-v. poikien parhaimmissa joukkueissa, Kärki kirjoittaa.
Nigerialaisissa lähteissä todetaan, että Babalola valmensi Herculesta 2010-luvun alussa, kun joukkue nousi Nelosesta Kolmoseen.
Atlantis piipahti Veikkausliigassa kaudella 2001. Vaikka seuran edustusjoukkue pelaa tätä nykyä Kakkosta, se on ollut pitkään Suomen kohuseuroja yhdessä esimerkiksi FC Finnkurdin kanssa. Vuonna 2024 Ylen tutkivan journalismin toimitus eli MOT paljasti, että Atlantis on käytännössä käyttänyt ulkomaisia pelaajia hyväkseen (ulkoinen linkki).
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista